Putin-kriitikkona tunnettu liikemies Bill Browder otettiin kiinni Espanjassa – Poliisi: Browder on jo päästetty vapaaksi

Espanjan poliisin mukaan Browderista annettu etsintäkuulutus ei ollut enää voimassa.

Bill Browder
Bill Browder
Bill BrowderRex / AOP

Kremlin kriitikkona tunnettu brittiläinen liikemies Bill Browder kertoo Twitterissä (siirryt toiseen palveluun), että hänet pidätettiin lyhyesti Espanjassa Venäjän Interpolille antaman etsintäkuulutuksen vuoksi.

Browder julkaisi myös kuvan, jossa hän sanoi olevansa poliisiauton takapenkillä matkalla poliisiasemalle, jonka nimeä hänelle ei kerrota.

Espanjan poliisin mukaan Browder vapautettiin, koska selvisi, että etsintäkuulutus ei ollut enää voimassa. Poliisin mukaan hänet otettiin kiinni ja vietiin poliisiasemalle asian tarkistamista varten. Uutistoimisto Reutersin mukaan poliisi ei ole kertonut, oliko etsintäkuulutus Venäjältä peräisin.

Browder itse sanoi Twitterissä päässeensä vapaaksi, koska Interpolin johto neuvoi Espanjaa olemaan noudattamatta Venäjän uutta etsintäkuulutusta.

Kampanjoinut Magnitski-lakien puolesta

Amerikkalaissyntyinen suursijoittaja Browder teki merkittäviä investointeja Venäjälle 1990-luvulla. Browder tunnetaan erityisesti kampanjoinnistaan alaisensa, venäläisessä vankilassa kuolleen lakimiehen Sergei Magnitskin puolesta.

Magnitski pidätettiin vuonna 2008, kun hän todisti valtavasta verokavalluksesta Venäjällä. Hän joutui syytteeseen veronkierron avustamisesta ja kuoli epäilyttävissä olosuhteissa vankilassa 2009.

Sen jälkeen Yhdysvalloissa on säädetty laki, jolla on haluttu rangaista Magnitskin vankilakuolemaan kytkeytyviä venäläisiä viranomaisia. Tässä kuussa Britannian parlamentti hyväksyi Magnitskin mukaan kutsutun lakimuutoksen, jonka mukaan ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneitä henkilöitä vastaan voidaan määrätä pakotteita.

Viime joulukuussa moskovalainen oikeus tuomitsi Browderin poissaolevana yhdeksän vuoden vankeuteen tahallisesta konkurssista ja veronkierrosta. Browder on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Lähteet: AFP, AP, Reuters