Kaavilla maastopalo Onnivaarantien varressa

Tuli ehti levitä noin 20 aarin alueelle.

maastopalot

Kaavilla on syttynyt maastopalo Onnivaarantien varressa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta ennen kello kahtatoista keskiviikkona päivällä. Palo sijaitsee sähkölinjan alla ja sen huomasivat paikan ohi kulkeneet. Puu oli kaatunut sähkölinjan päälle ja aiheuttanut kipinöintiä.

Päivystävä palomestari tiedotti ennen puolta yhtä, että paikalla on palanut noin 20 aaria kangasmaastoa. Palo on saatu rajattua ja sammustyöt jatkuvat arviolta muutaman tunnin.

Uutista päivitetty kello 13.02: Lisätty palon syttymissyy.