8 000 ulkomaalaisen risteilyturistin ryntäys yllätti Kotkan vuosi sitten – tänä kesänä sitä pelkoa ei ole

Tänä vuonna risteilymatkustajia tulee korkeintaan 3 000. Laivat ovat viimevuotisia pienempiä.

risteilyt
Kotkan risteilykesä alkoi
Kotkan risteilykesä alkoi

Kotkan risteilykesä käynnistyi tänään aurinkoisessa säässä, kun M/S Saga Pearl II lipui varhain aamulla Kantasataman laituriin.

Laivan brittikapteeni oli viehättynyt näkemästään.

– Saaristomaisemat ovat kauniita. En ole koskaan ollut Kotkassa aiemmin, joten tämä on hyvin kiinnostavaa. Olemme kaikki hyvin iloisia tänne tulosta, kapteeni Kim Tanner toteaa.

M/S Saga Pearlin kapteeni Kim Tanner
Mallorcalla asuva Kim Tanner on toiminut M/S Saga Pearl II:n kapteenina reilun vuoden.Juha Korhonen / Yle

164 metriä pitkä laiva on erikoistunut pieniin satamiin, joihin isot laivat eivät kokonsa vuoksi voi ankkuroitua. Iso-Britannian Doverista matkaan lähtenyt laiva pysähtyy kahden viikon aikana Kotkan lisäksi Puolan Gdanskissa, Pietarissa, Ruotsin Visbyssä ja Karlskronassa sekä Saksan Kielissä.

– Matkustajamme haluavat nimenomaan löytää uusia paikkoja. Olemme olleet monissa näistä satamissa aiemmin, mutta Kotkassa emme. Odotan, että matkustajat tulevat takaisin laivalle innoissaan, ja sanovat haluavansa palata tänne, Tanner sanoo.

M/S Saga Pearl II
Matkustajat viettävät paljon aikaa laivan kansilla.Juha Korhonen / Yle

Laiva viipyy Kantasatamassa vuorokauden. Matkustajat viettävät päivän Kotkan ja Haminan seuduilla. He osallistuvat erilaisille retkille ja viettävät aikaa kaupungilla.

Edna Dawson on ensimmäistä kertaa Itämeren risteilyllä. Hän suuntasi retkelle Kotkan saaristoon.

– Sää on aivan upea! En ole ollut Suomessa koskaan aiemmin, enkä tiedä maasta paljon. Tämä on uusi kokemus, Dawson sanoo.

Pienempiä laivoja ja vähemmän matkustajia

Risteilyliikenne Kotkassa käynnistyi viime vuonna vuosien työn tuloksena. Tänä vuonna Kotkaan saapuvat laivat ovat viimevuotisia pienempiä, joten ne voivat ankkuroitua Kantasatamaan Mussalon sijasta. Viime vuonna Kotkassa pysähtyi neljä risteilyalusta, jotka yhtä lukuunottamatta lipuivat Mussalon laituriin.

– Kantasatama on kaikille osapuolille paljon helpompi paikka. Ihmiset haluavat päästä liikkumaan itsenäisesti. On iso juttu päästä laivasta suoraan kaupungin keskustaan. Monessa paikassa se ei ole mahdollista, myyntipäällikkö Petra Cranston kehitysyhtiö Cursorista toteaa.

Viime vuonna matkustajille tarjottiin mahdollisuutta lähteä retkelle Helsinkiin. Järjestäjät kuitenkin yllättyivät, sillä valtaosa matkustajista halusi jäädä Kotkan ympäristöön.

– Tämän kesän laivat ovat alle tuhannen hengen laivoja. Ne tulevat nimenomaan siksi, että ne haluavat pysähtyä pienissä paikoissa. Isoille laivoille, joissa on paljon matkustajia täytyy tarjota myös mahdollisuutta lähteä pääkaupunkiseudulle, Helsinkiin ja Porvooseen, Cranston sanoo.

M/S Saga Pearl II
Joukko matkustajia illastaa päivittäin kapteenin pöydässä M/S Saga Pearl II:lla.Juha Korhonen / Yle

Kesän aikana Kotkaan saapuu vielä kolme tai neljä risteilyalusta. Ensi viikon torstaille kaavaillun laivan tulo riippuu siitä, haluavatko matkustajat rantautua Kotkaan vai Helsinkiin.

Kaikkien risteilyjen toteutuessa pääasiassa brittimatkustajia saapuu Kotkaan yhteensä noin 3 000. He jättävät seudulle keskimäärin 77 euroa. Viime vuonna matkustajia oli noin 8 000.

Suurin osa matkustajista iäkkäitä

M/S Saga Pearl II:n alaikäraja on 50 vuotta. Tämänkertaisella risteilyllä matkustajien keski-ikä oli 75 vuotta.

– En halua olla töykeä, mutta täällä ei ole lapsia juoksemassa ympäriinsä. Voimme nauttia rauhasta ja lomailusta, Edna Dawson toteaa.

Suurin osa tämän vuoden laivoista kuljettaa iäkkäämpää väkeä.

M/S Saga Pearl II
M/S Saga Pearlilla on useita uima-altaita.Juha Korhonen / Yle

– Isoissa laivoissa on enemmän nuorta väkeä ja matkustajia vauvasta vaariin. Tänä vuonna saapuvat laivat ovat eräänlaisia liikkuvia boutique-hotelleja. Ne tavoittelevat tiettyä asiakasryhmää, Cranston toteaa.

Tämän vuoden risteilyt on reititetty jo kaksi vuotta sitten. Ensi vuonna Kotkaan saapuu näillä näkymin viisi laivaa.

– Kaikki tiedossa olevat laivat saapuvat heinäkuussa. Yksi tulee meripäivätorstaina. Aluksia voi tulla vielä lisääkin, sillä lopulliset päätökset tehdään syyskuussa.

Matkustajamäärä on tarkoitus kymmenkertaistaa

Itämeren matkustajamäärät ovat olleet vuosikymmeniä kasvussa. Viime vuonna määrä nousi noin 17 prosenttia. (siirryt toiseen palveluun)

– Se tarkoittaa, että ne satamat, joihin laivat tavallisesti menisivät, ovat aika täynnä. Se luo mahdollisuuksia pienemmille satamille. Kotkan vahvuus on se, että tämä on pieni paikka, jossa matkustajat voivat liikkua turvallisesti ja vapaasti. Rauhallisuus ja luonto myyvät tällä hetkellä maailmalla hyvin, Cranston sanoo.

Vuoteen 2021 mennessä alueen risteilymatkailua on tarkoitus kasvattaa 15–20 laivaan tai 30 000 matkustajaan vuodessa.

– Se vaatii kovaa ponnistusta, katsotaan miten pärjätään. Tämä ja ensi kesä antavat aika pitkälti osviittaa siitä, missä mennään. Kyllä se ihan mahdollista on. Toiveena olisi että toiminta vakiintuisi sille tasolle, Cranston toteaa.