Pelkkä auton pakoputken lämpö voi nyt sytyttää maastopalon, varoittaa pelastusviranomainen

Toukokuussa Suomessa on ollut jo yli 900 maasto- tai metsäpaloa. Kertakäyttögrillejä ei saa sytyttää edes rantakallioilla, varoitetaan esimerkiksi nuorisoa koulujen päättäjäisviikonloppuna.

maastopalot
metsä palaa ilmakuva
Turvesuo palaa Kaustisella 24.5.2018.Jyri Jäntti / Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos

Suomessa on ollut toukokuussa jo yli 900 maasto- ja metsäpaloja, niistä Uudellamaalla yli 200. Maasto on nyt todella kuivaa ja syttymisherkkää.

– Pelkkä ajoneuvon ajaminen ja pakoputken lämpö kuivan maaperän päällä saattaa sytyttää maastopalon, varoitti Aamu-tv:ssä vieraillut viestintäpäällikkö Taisto Hakala Helsingin pelastuslaitokselta.

Maastopalo voi syttyä myös esimerkiksi metsätyökoneista. Eilen illalla Espoossa syntyneen maastopalon epäillään alkaneen kouluikäisten lasten leikeistä.

Useat pelastuslaitokset ympäri Suomen kielsivät eilen erikseen avotulen teon pelastuslakiin vedoten. Tulta ei saa tehdä edes Metsähallituksen rakennetuilla nuotiopaikoilla. (siirryt toiseen palveluun)

– Tupakantumppeja ei saa heittää maahan ja kertakäyttögrillit ovat nyt supervaarallisia. Tulipalot lähtevät aina pienestä, myös metsäpalot voivat lähteä todella pienestä ja sammuttaminen voi kestää päiviä, Hakala kertoi.

Hakala muistutti, että jokainen hellepäivä lisää maaston kuivuutta.

– Sama pelastushenkilöstö hoitaa sydänpysähdykset, aivohalvaukset ja liikenneonnettomuudet; senkin takia pitää olla varovainen, jotta kaikkiin hätätilanteisiin riittää apua.

Kertakäyttögrillejä ei saa nyt sytyttää edes rantakallioilla meren rannalla. Retkieväät pitää siis tehdä kotona esimerkiksi termospulloon, Hakala neuvoi.

Nyt on kuitenkin koulujen päättäjäisviikonloppu tulossa.

– Koulujen päättymisjuhla sujuu yleensä pääasiassa hyvin, mutta se nostaa lasten ja nuorten tapaturmariskiä aika merkittävästi, Helsingissäkin ensihoitotehtävät kasvavat jopa kolmanneksella valmistujais- ja päättäjäisviikonloppuna. Nyt on sitten tämä erityisvaara maaston kuivuuden takia.

Helsingin pelastuslaitoksen viestintäpäällikkö Taisto Hakala muistutti myös, että merivesi Helsingin edustalla on vielä kylmää, vaikka sää on helteinen.

– Noin 14-asteinen merivesi jäähdyttää nopeasti, varovasti vielä meren kanssa, Hakala varoitti nuorisoa.

Ilmatieteen laitos on antanut metsäpalovaroituksen (siirryt toiseen palveluun) lähes koko Suomeen.

Lue myös:

Kertakäyttögrilli jäähylle, tumppi taskuun ja kulotus seis – metsäpaloriski sai pelastuslaitokset kieltämään avotulen teon (29.5.2018)