Ex-pääministeri Mari Kiviniemi hyppää OECD:stä Kaupan liiton toimitusjohtajaksi

Kiviniemi kertoo, että hän aikoo uudessa roolissaan rakentaa kaupan ja koko Suomen tulevaisuutta. Keskustele aiheesta jutun lopussa.

työnantajajärjestöt
Mari Kiviniemi
Mari KiviniemiMauri Ratilainen / AOP

Entinen pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) on nimitetty Kaupan liiton toimitusjohtajaksi 1. tammikuuta 2019 alkaen.

Kaupan liiton nykyinen toimitusjohtaja Juhani Pekkala jää eläkkeelle tämän vuoden lopussa. Mari Kiviniemi aloittaa Kaupan liiton varatoimitusjohtajana 1. joulukuuta 2018.

49-vuotias Kiviniemi on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri. Hän työskentelee tällä hetkellä OECD:m apulaispääsihteerinä.

Kiviniemi toimi Suomen pääministerinä vuosina 2010–2011. Lisäksi hän on toiminut hallinto- ja kuntaministerinä, ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä kansanedustajana vuosina 1995–2014.

Kaupan liiton puheenjohtaja sekä Keskon ja K-ryhmän pääjohtaja Mikko Helander toteaa Kaupan liiton tiedotteessa, että Mari Kiviniemellä on ekonomistina ja kokeneena poliitikkona vahva ja analyyttinen näkemys kaupan ja yhteiskunnan kehityksestä.

Helander katsoo, että Mari Kiviniemen johdolla Kaupan liitolla on erinomaiset lähtökohdat osallistua suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen.

– Suomalainen kauppa elää keskellä kansainvälistä kilpailua, ja tähän tilanteeseen Mari Kiviniemi tuo monipuolisen uransa ansiosta erittäin merkittävää osaamista sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla, Helander sanoo.

Kiviniemi sanoo tiedotteessa, että kauppa on Suomen ja koko Euroopan osalta hyvin merkittävässä roolissa, kun etsitään innovatiivisia ratkaisuja talouden ja yhteiskunnan haasteisiin.

– Lähden uudessa roolissani rakentamaan innolla paitsi kaupan alan, myös koko Suomen tulevaisuutta. Suomi on pieni, avoin talous, jolle kilpailukyky on elinehto, Kiviniemi toteaa.

Kiviniemi muistuttaa, että hyvinvointia luovan vapaan markkinatalouden pelisäännöt kirjoitetaan Suomessa ja EU-tasolla. Siksi hänen mielestään on tärkeää, että suomalaisen kaupan ääni kuuluu vahvana molemmissa.

Kauppa on toimialana Suomen suurin työllistäjä. Se työllistää suoraan lähes 300 000 ihmistä.