Aleksis Salusjärven kolumni: Nuoret miehet ilman koulutusta tai asemaa eivät edes ajattele olevansa samassa veneessä muiden kanssa

Yksinasuvia köyhiä nuoria miehiä on yhä enemmän keskuudessamme. Kun julkisen talouden leikkaukset kohdistuvat huono-osaisiin, tyrkätään lapsettomat ja osattomat nuoret yhä enemmän syrjään, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

köyhyys
Aleksis Salusjärvi
Aleksis SalusjärviJyrki Lyytikkä / Yle

Syntyvyys on kääntynyt syöksylaskuun, ja Suomi tyhjenee silmissä. Vastikään uutisoitiin (siirryt toiseen palveluun), että alle 30-vuotiaista miehistä lapsettomia on lähes 90 %.

Syntyvyyden laskun ja nuorten miesten syrjäytymisen välillä on selvä korrelaatio. Pienituloisuus johtaa yksinäisyyteen, jossa perhe-elämästä tulee toisten elämää. Yksinasuvia on Suomessa ylipäätään enemmän kuin koskaan ennen: yli miljoona meikäläistä asuu yksin. Määrä on kaksinkertaistunut 20 vuodessa.

Elämme siis keskellä repeämää.

Väestön jakaantuminen näyttää synnyttäneen laajan joukon sivuhenkilöitä, ihmisiä, jotka elävät syrjässä valoista, hulinasta ja yhteiskunnan rattaista. Ennen kaikkea nämä ihmiset ovat nuoria miehiä.

Miesten heikko asema näkyy monissa tutkimuksissa. Etenkin poikien huono koulumenestys tuntuu yhdistyvän (siirryt toiseen palveluun)vahvasti myöhempään osattomuuteen. Tällaiset ihmiset eivät tunne yhteiskuntaa omakseen. He eivät äänestä, opiskele, ilmoittaudu työttömiksi tai käy töissä. He eivät ylipäätään osallistu.

Meillä on yhä enemmän ihmisiä keskellämme, joilla ei ole kiintopisteitä.

Vanhan sanonnan mukaan mitä suurempi määrä yhteiskunnassa on osattomia nuoria miehiä, sitä suuremmassa vaarassa yhteiskunnan vakaus on. Tätä tulee harvemmin ajatelleeksi, kun kerää marketissa mysliä ja banaaneja ostoskoriinsa. Meillä on yhä enemmän ihmisiä keskellämme, joilla ei ole kiintopisteitä. Heistä on tulossa irrallisia samalla tavalla kuin Fight Club -elokuvassa – tai Kris Kristoffersonin laulussa: ”vapaus on vain tapa sanoa, ettei ole enää mitään hävittävää.”

Politiikalla on tämän kehityksen taustalla valtava merkitys. Kun leikkaamme julkistaloudesta, se tarkoittaa käytännössä huono-osaisimpien etuuksien kaventamista. Nämä toimet siis tyrkkivät lapsetonta ja osatonta nuorten miesten joukkoa yhä enemmän syrjään. Nykyistä tilannetta on siksi vaikea pitää kovin suurena yllätyksenä.

1990-luvun lama kasvatti syntyneiden määrää, sillä valtio nähtiin tuolloin vielä vahvasti kansalaisyhteiskuntana. Köyhyys ja mahdollisuudet parempaan elämään näyttivät jakautuvan melko tasapuolisesti kaikille.

Nykyinen kilpailukykypuhe on johtanut erilaiseen asetelmaan, jossa menestyneet ihmiset nähdään kalvinismin tapaan hyveellisinä. Siksi nuoret miehet, joilla ei ole koulutusta tai asemaa, eivät edes ajattele istuvansa samassa veneessä muiden kanssa. He ovat paitsi ulkopuolisia, myös taakkoja toisille.

Politiikka on synnyttänyt syyllisten joukon: kansanosan, joka ei tuota tarpeeksi ja ei siksi ole arvokas.

Hallituksen lempilapsi on kestävyysvaje, jossa jokainen yksilö nähdään joko kuormana tai siunauksena yhteiskunnalle. Jokainen meistä tietää, kuuluuko nettomaksajiin vai perässävedettäviin. Politiikka on siten synnyttänyt syyllisten joukon: kansanosan, joka ei tuota tarpeeksi ja ei siksi ole arvokas. Nämä ihmiset eivät lisäänny eivätkä äänestä. Viesti on kerta kaikkiaan mennyt perille.

Ihmiselämällä oli vielä sukupolvi sitten itseisarvo. Yhteiskunta nähtiin kokonaisuutena, jossa jokaista tarvittiin. Poliisin ja opettajan työ maksettiin valtion kassasta, jonka tarkoitus oli synnyttää kaikille yhtäläiset mahdollisuudet elää hyvää elämää, perustaa perhe ja unelmoida.

Tällaiset siteet ovat nyt katkeamassa. Liberaali yövartijavaltio syntyy lasten kustannuksella. Työelämässä on käynnissä paradigmanmurros. Kasvua Suomessa tapahtuu vain muutamassa kuumassa pisteessä, joita ovat käytännössä suurimpien kaupunkien keskustat. Työsuhteet ovat suoritepohjaisia, ja nopeimmin lisääntyvä työläisjoukko on itsensätyöllistäjät, joihin itsekin kuulun.

Me myymme tulevaisuuttamme projekti kerrallaan ilman minkäänlaista toimeentulonturvaa. Meille yhteiskunta näyttäytyy kokonaisuutena, jossa työlainsäädäntö koskee pilalle hemmoteltuja kiinteissä turvatyöpaikoissa työskenteleviä ihmisiä. Jos sairastumme tai mokaamme, työsuhteemme päättyy. Mitään tulevaisuutta ei ole. Saatamme tienata tonnin viikossa, mutta emme voi ostaa asuntoa, koska seuraava kuukausi on pelkkää usvaa. Itsensätyöllistäneiden joukkoja ei äitiysloma koske, joten perheen perustaminen tarkoittaa sossuluukulla elämistä. Vanhempainvapaan aikana joku toinen pestataan entiseen työhösi. Huipun ja pohjan välillä ei ole pysäkkejä.

Osattomat nuoret miehet ja oravanpyörää juokseva pätkätyöläisten armeija löytävät toisensa politiikasta: meille ei ole paikkaa. On kuvaavaa, että vasemmisto kalastelee eläkeläisten ääniä samalla, kun oikeisto leventää pääoman latua. Lasten etua ei aja kukaan, ja miksi ajaisi: lisääntyminen on mahdotonta. Se kuuluu toisten ihmisten kuin meidän sivuhenkilöiden elämään.