Yle sai presidentin tuoreimman terveysselvityksen – Presidentti joutuu kesällä pieneen leikkaukseen

Lausunnon mukaan Niinistöllä ei ole oireita tai sairauksia, jotka vaikuttaisivat hänen kykyynsä toimia presidenttinä.

Sauli Niinistö
Sauli Niinistö
Tiina Jutila / Yle

Yle pyysi ja sai tasavallan presidentti Sauli Niinistön tuoreimman lääkärin lausunnon hänen terveydestään. Lausunnon mukaan presidentillä ei ole sairauksia tai oireita, jotka vaikuttaisivat hänen tehtäviensä hoitoon.

– Kesän 2018 aikana tullaan tekemään pienimuotoinen, päiväkirurginen toimenpide, josta toipumisen arvioidaan kestävän noin viikon. Tänä aikana hän pystyy hoitamaan tehtäviään, mutta ei esimerkiksi matkustamaan, Ylelle lähetetyssä lausunnossa kerrotaan.

Lausunnossa ei tarkemmin kerrota, millaisesta toimenpiteestä on kyse. Tämän lisäksi lausunnossa sanotaan, että tasavallan presidentillä on todettu nivelkulumaa.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Niinistö antoi tällä kaudella julkisuuteen lausunnon terveydentilastaan. Viime kaudella kanslia kertoi asiasta pari kertaa.

Lausunnolla historialliset syyt

Presidentin terveydentilasta kertomiselle on olemassa historiallinen syy. Presidentti Urho Kekkonen hoiti tehtäväänsä aina 1980-luvun alkuvuosiin asti, vaikka hänen terveydentilansa osoitti selviä heikkenemisen merkkejä.

Presidentti Kekkonen menetti todellisuudentajunsa neuvotteluissa (siirryt toiseen palveluun) Ranskan valtiojohdon kanssa 1980-luvun alussa.

– Miten neuvotteluita käydään? Kekkosen kerrotaan kysyneen kesken neuvotteluiden.

Kekkosen terveydentilaan liittyvät ongelmat tulivat näkyviin myös lehdistölle muun muassa työmatkalla Neuvostoliitoon ja kalastusmatkalla Islantiin. Media ei kirjoittanut presidentin haparoinnista mitään.

Asiasta seurasi julkisuudessa kriittinen keskustelu, jossa lehdistö ja presidentin kanslia syyttivät toisiaan presidentin terveydentilan salailusta. Kekkosen seuraaja Mauno Koivisto alkoi julkaista terveystietojaan säännöllisesti (siirryt toiseen palveluun) ja presidentti Tarja Halonen jatkoi Koiviston perinnettä.

Presidentti Martti Ahtisaari julkaisi terveystietojaan nihkeämmin kuin edeltäjänsä Mauno Koivisto. Presidentin ei ole pakko julkaista tietoja terveydestään.

Lausunto kokonaisuudessaan

Tässä on lausunto presidentin terveydestä kokonaisuudessaan:

LAUSUNTO TASAVALLAN PRESIDENTIN TERVEYDENTILASTA

Tasavallan presidentin terveydentilasta on ajoittain annettu julkisuuteen lausunto, jossa otetaan kantaa terveydentilaan siltä osin kuin on välttämätöntä presidentin toiminta- ja työkyvyn arvioimiseksi. Terveydentilasta tiedottaminen on aina vapaaehtoista ja lausunnot terveydentilasta on laadittu tasavallan presidentti Sauli Niinistön pyynnöstä.

Tasavallan presidentin terveydentilaa seurataan pääasiassa Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) eri yksiköissä useiden erikoisalojen toimesta. Kesän 2018 aikana tullaan tekemään pienimuotoinen, päiväkirurginen toimenpide, josta toipumisen arvioidaan kestävän noin viikon. Tänä aikana hän pystyy hoitamaan tehtäviään, mutta ei esimerkiksi matkustamaan.

Tasavallan presidentillä on todettu nivelkulumaa, josta toistaiseksi aiheutuu varsin vähäisiä oireita. Kulumamuutosten etenemistä kuitenkin seurataan säännöllisesti.

Tehdyissä tutkimuksissa ei ole todettu sellaisia oireita tai sairauksia, jotka vaikuttaisivat hänen kykyynsä toimia tehtävässään.

Edellä mainitun vakuutan todeksi kunnian ja omantunnon kautta.

Helsingissä 30.5.2018

Janne Reitala

apulaisylilääkäri

HYKS, Töölön sairaala