Herätys: Perustuslakiasiantuntijalle viisi väitettä sotesta, Espanjan hallitus kaatumassa, sää jatkuu melko lämpimänä

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Perustuslakivaliokunta, pöydän päässä puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.), valiokunnan kokouksen alussa eduskunnassa Helsingissä tiistaina 3. huhtikuuta
Perustuslakivaliokunta, pöydän päässä puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.), valiokunnan kokouksen alussa eduskunnassa Helsingissä tiistaina 3. huhtikuuta.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Asiantuntija kertoo, miksi sote-veivauksesta ei tule valmista

Sote-uudistuksen kanssa on kompuroitu kymmenen vuotta. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoa hallituksen valinnanvapausesityksestä odotetaan vielä tällä viikolla. Yle esitti perustuslakiasiantuntijalle viisi väitettä. Niihin vastasi Turun yliopiston hallinto-oikeuden professori Juha Lavapuro.

"Pitkä kotihoito on laiskan vanhemman merkki" ja 9 muuta väitettä varhaiskasvatuksesta

Keskiviikkona julkaistu tutkimus kotihoidon vaikutuksista lasten tiedolliseen kehitykseen herätti paljon keskustelua ja kysymyksiä. Kokosimme kymmenen yleistä väitettä aiheesta ja pyysimme asiantuntijoita vastaamaan niihin.

Lapset leikkivät päiväkodin pihalla.
Mikko Stig / Lehtikuva

Kuin kolme marjaa – äiti ja tyttäret valmistuvat samaan ammattiin yhtä aikaa

Viikonvaihde on monissa perheissä yhtä juhlaa. Savonlinnassa äiti ja kaksi tytärtä juhlivat samaan aikaan lähihoitajaksi valmistumista. Kun samojen seinien sisällä opiskellaan samaa alaa, niin väittelyiltä ei ole voinut välttyä, mutta paras tuki löytyy olohuoneen sohvan nurkasta. Opetushallituksen arvion mukaan ammatillisen tutkinnon päättötodistuksen saa tänä vuonna kaikkiaan 76 200 opiskelijaa.

Ijäksen perheen lähihoitajakolmikko Janita, Ritva ja Linda.
Ijäksen perheen lähihoitajakolmikko Janita (vas.), Ritva ja Linda ovat kutsumusammatissaan.Esa Huuhko / Yle

Espanjan hallitus kaatumassa

Espanjassa parlamentti erottanee tänään pääministeri Mariano Rajoyn. Baskien PNV-puolue ilmoitti eilen tukevansa oppositiossa olevien sosialistien aloitetta, jolloin erottamisen takana on ehdoton enemmistö. Rajoy on kieltäytynyt eroamasta. Uudeksi pääministeriksi noussee sosialistien Pedro Sánchez. Luottamusäänestyksen taustalla on Rajoyn konservatiivista Kansanpuoluetta koskeva korruptioskandaali.

Espanjan pääministeri Mariano Rajoy
Espanjan pääministeri Mariano RajoyJuanjo Martin / EPA

Sää

Sää jatkuu melko lämpimänä koko maassa, kertoo Ilmatieteen laitos. Yksittäisiä sadekuuroja liikkuu lännestä Suomen yli itään. Maastopalotilanne pysyy edelleen vaikeana.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Päivän sääennuste perjantaille 1. kesäkuuta.
Päivän sääennuste perjantaille 1. kesäkuuta.Yle