Jyväskylä avittaa Wiitaunionin kuntia rekrytointiogelmissa

Pihtipudas ja Viitasaari saavat Jyväskylästä jatkossa apua huoltajuus- ja isyysasioiden käsittelyyn

Lyhyet

Jyväskylä perustaa sosiaalitoimeen viran Wiitaunionin kuntia varten.

Sosiaalityöntekijän ja lastenvalvojan tehtäviin perustettava virka räätälöidään palvelun myymiseksi Pihtiputaan ja Viitasaaren tarpeisiin, mistä aloite järjestelyyn on lähtöisinkin. Kunnilla itsellään on rekrytointivaikeuksia lastenvalvontapalveluihin.

Pihtipudas ja Viitasaari saavat Jyväskylästä jatkossa apua huoltajuus- ja isyysasioiden käsittelyyn.

Laki edellyttää, että kunnan on huolehdittava muun muassa isyyden selvittämiseen ja vahvistamiseen liittyvistä asioista sekä lapsen elatusta ja tapaamisia koskevista ratkaisuista.

Viitasaaren ja Pihtiputaan kunnat osallistuvat täysimääräisesti Jyväskylän perustaman lastenvalvojapalvelun kokonaiskustannuksiin - erillisen ostopalvelusopimuksen mukaisesti.