Oulun kulttuurielämää tuetaan kymmenillä tuhansilla euroilla

Myönnetyillä apurahoilla tullaan toteuttamaan esimerkiksi tanssiesityksiä, konsertteja ja taideteoksia.

Oulu
Tanssijat Nadja Pärssinen ja Anna Venäläinen halaavat Taivaltajat-tanssiteoksen kuvassa.
Kuvituskuva.Barum Khana/ Routa

Oulun Valistustalo on jakanut 75 000 euroa apurahaa Oulun kulttuurielämän tukemiseksi.

Myönnettyjä apurahoja käytetään muun muassa taideteoksiin, teatteriesityksiin ja konsertteihin. Rahasta tuetaan myös kirjoittajia.

Asiantuntijatyöryhmä on arvioinut apurahojen saajat ja tehnyt niistä esityksen. Päätökset saajista on tehnyt sivistys- ja kulttuurijohtaja.

– Valistustalon asiantuntijaraati painottaa ammattimaista taiteellista tasoa, sekä selkeitä projekteja ja hankkeita. Puhtaita toiminta-avustuksia jaetaan yleensä harvoin, Oulun kaupungin kulttuurijohtaja Samu Forsblom kertoo.

Tänä vuonna hakemuksia saapui määräaikaan mennessä yhteensä 95, ja apuraha myönnettiin yhteensä 25 hakijalle. Apurahojen suuruus vaihtelee tällä kertaa 700 eurosta 7 000 euroon.

Oulun kaupunginvaltuusto perusti Oulun Valistustalon vuonna 2013. Valistustalo jakoi avustuksia nyt viidennen kerran. Avustuksia jaetaan kaikille taiteen aloille.