Alkuvuonna useita tuhoisia rivitalopaloja – Vanhoilta ullakoilta voivat puuttua tulimeren leviämistä estävät seinät

Kattoremontti on "tuhannen taalan paikka" hoitaa ullakon palo-osastointi kuntoon, sanoo turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino.

paloturvallisuus
Rivitalo paloi pahoin.
Rivitalo paloi pahoin Kälviällä huhtikuussa.Iina Kluukeri / Yle

Raasepori, Parkano, Kokkola, Tampere, Heinola, Pori, Seinäjoki. Rivitaloja tuhonneita tulipaloja on sattunut alkuvuonna ympäri Suomea jo useita.

Monissa tapauksissa palo on päässyt leviämään asunnosta toiseen ullakon kautta. Yhdistävä tekijä voi olla rivitalojen ikä, sanoo Suomen Pelastusalan keskusjärjestön turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino.

Ennen loppuvuotta 1990 oli mahdollista rakentaa rivitalo, jossa ullakko on yhtenäistä tilaa, hän kertoo.

– Jos ja kun savukaasut räystään kautta pääsevät ullakkotilaan, niin syttyessään koko ullakko on yhtenäistä tulimerta ja palo leviää siellä huoneistosta toiseen yläkautta.

Lokakuussa 1990 rakentamismääräyksiä päivitettiin ja määrättiin, että ullakko osastoidaan huoneistoittain, toisin sanoen huoneistojen välistä osastoivaa seinää pitää jatkaa ullakolla vesikaton alapintaan asti, Leino kertoo.

Näin kuuma savu ei pääse eikä levittämään paloa. Osastoiva seinä estää palon leviämistä vähintään puolen tunnin ajan ja helpottaa myös sammutustoimia.

Tulipalon leviäminen rakennuksen yläkautta voi olla myös huonoa tuuria, Leino sanoo. Vaikka ullakko olisi osastoitu, osastoivissa seinissä on monesti tarkistusluukkuja huoltotöitä varten.

– Jos luukut ovat auki, niin osastoivalla seinällä ei ole merkitystä, silloin palo pääsee siellä leviämään.

Selkeätä rakennusteknistä syytä sille, miksi juuri rivitaloissa on syttynyt tulipaloja alkuvuonna, ei Leinon mukaan kuitenkaan ole.

– On sattumaa, että näin on käynyt. Huoneistopalo on monisyinen ja monimutkainen tilanne, siinä on monta tekijää.

Näkyvätkö ullakolla molemmat päätyseinät?

Rivitalopaloja sattuu vuodessa keskimäärin 300, eivätkä rivitalon täystuhon aiheuttavat tulipalot ole harvinaisia.

Leino suositteleekin ullakon jakamista osiin kaikissa sellaisissa rivitaloissa, joissa sitä ei ole tehty.

Tilanteen voi tarkistaa kurkkaamalla ullakolle. Jos näkee rakennuksen läpi kummankin päätyseinän, osastointi on puutteellinen.

– Jos on kattoremonttia tiedossa, se on tuhannen taalan paikka hoitaa osastointi kuntoon, Ilpo Leino sanoo.

Savukaasujen leviämistä voi hidastaa rakentamalla ullakolle väliseiniä esimerkiksi kovista mineraalivillalevyistä.

– Se pitää vain muistaa tiivistää ylä- ja alapuolelta niin, että siitä muodostuu tiivis rakenne.