Luottokorttijätti Visan maksuliikenne tökkii ympäri Eurooppaa – pitkiä jonoja muodostuu isoon helsinkiläiseen markettiin

Luottokorttijätti Visan maksuliikenteessä on häiriöitä ympäri Eurooppaa. Maksuliikennehäiriöt näkyvät myös Suomessa.

luottokortit
Luottokortti.
EPA

Luottokorttijätti Visan maksuliikenteessä on perjantaina ilmennyt häiriöitä ympäri Eurooppaa. Häiriöitä esiintyy erityisesti Britanniassa, mutta korttimaksuhäiriöt näkyvät Suomessakin.

Visalla tehtävät maksut eivät välttämättä mene perille tai tapahtuma keskeytyy itsestään.

Yhtiö on vahvistanut sanomalehti The Guardianille, (siirryt toiseen palveluun) että se kärsii ongelmista ja yrittää parhaillaan selvittää asiaa.

Visa-yhtiön mukaan maksut ovat alkaneet mennä paremmin perille perjantai-iltana, mutta häiriöt eivät ole vielä kokonaan poistuneet. Yhtiö neuvoo käyttämään lähimaksua, mikäli mahdollista.

Häiriön syystä ei toistaiseksi ole tietoa.

Toinen suuri luottokorttiyhtiö Mastercard kertoi, että sen järjestelmissä ei ole havaittu ongelmia.

Turistit ja viikonlopun ruokaostosten tekijät vaikeuksissa

Myös Suomessa on ongelmia luottokorttimaksamisessa. Esimerkiksi helsinkiläisestä Kaaren Prismasta kerrotaan, että jonoja on normaalia enemmän, koska luottokorttimaksaminen tökkii. Ongelmat ovat kestäneet perjantaina iltakuudesta lähtien kaupan kassoilla.

– Lähimaksu onnistuu, mutta luottokortit toimivat huonosti ja nyt myös pankkikortit. Ei mene ensimmäisellä yrittämällä läpi maksupäätteellä, Prismasta kommentoidaan Ylelle puhelimitse.

Britanniassa esimerkiksi vaateketju Marks & Spencer ilmoitti perjantaina, että ei toistaiseksi hyväksy Visa-kortilla tehtyjä maksuja.

Kortilla voi yhä nostaa rahaa automaateista. Mutta varsinkin Britannian suurkaupungeissa on jo pelkoa siitä, että käteinen raha voi loppua automaateista, kun ihmiset suuntaavat viikonlopun viettoon.

Turistit ympäri Eurooppaa ovat Twitterissä kertoneet maksuliikenteen ongelmista.

– Istuin baarissa Wienissä, enkä voinut maksaa laskua. Samassa tuli Visan mainos, kertoi Jamie tilillään.

– Korttimaksu ei kelvannut lautalla Isle of Wightiin. Ehkä siis on vain nautittava ilmaisesta maisemasta, kirjoitti puolestaan Kit Bradshaw.

Lähteet: Reuters, AFP