Katalonian uusi aluejohto haluaa heti neuvotella: "Nykytilanne ei voi jatkua päivääkään"

Katalonialla ja Espanjan keskushallinnolla on nyt uudet johtajat mutta vanhat ongelmat.

Katalonia
Aluehallintojohtaja Quim Torra
Katalonian aluehallinto vannoi virkavalnasa tänään, keskellä aluehallintojohtaja Quim Torra.Toni Albir / EPA

Katalonian uusi aluehallinto on viimein päässyt aloittaamaan työnsä Quim Torran johdolla.

Ensitöikseen Torra ehdotti Katalonian maakunnan ja Espanjan hallituksen välisiä neuvotteluita Espanjan tuoreelle pääministerille Pedro Sanchesille.

– Pääministeri Sanchez, keskustellaan. Nostetaan kissa pöydälle, ja otetaan riskejä, Torra sanoi vain minuutteja sen jälkeen kun pääministeri Sanches oli vannonut oman virkavalansa.

– Nykytilanne ei voi jatkua enää päivääkään, Torra sanoi.

Espanjan uusi pääministeri on ollut Katalonian itsenäistymisen suhteen yhtä tiukka kuin edeltäjänsä Mariano Rajoy. Hän on kuitenkin luvannut rakentaa siltoja Katalonian hallinnon suuntaan.

Torra puolestaan on Katalonian itsenäisyyden kannattaja.

Poliittinen umpikuja päätökseen?

Katalonia ja Espanja ovat olleet poliittisessa umpikujassa viime lokakuusta lähtien.

Silloin Katalonia pyrki kansanäänestyksen turvin itsenäistymään Espanjasta. Espanja otti poliittisen kriisin tuloksena maakunnan hallintaansa poikkeuslain turvin.

Aluehallinnon aloittaminen merkitsee ainakin yhden umpisolmun aukeamista. Lain mukaan Espanjan on palautettava valta Katalonian aluehallinnolle, kun se on muodostettu.

Espanjan keskushallinto tunnusti jo viime kuussa Torran Katalonian lailliseksi johtajaksi. Se kuitenkin kieltäytyi hyväksymästä hänen valitsemiaan "neuvonantajia" viime kuussa. Tällä viikolla Torra nimesi uuden 13 neuvonantajan ryhmän, joka sai Espanjalta vihreää valoa.

Kymmenkunta katalonialaisjohtajaa yhä vangittuna

Espanjan ja Katalonian hallinnon väliset keskustelut eivät todennäköisesti ole helppoja, vaikka molemmilla on nyt uudet johtohahmot.

Kymmenkunta itsenäisyysjulistukseen osallistunutta aluehallinnon johtajaa on edelleen vangittuna.

Lisäksi Torran valitsi seuraajakseen edellinen aluehallintojohtaja Carles Puigdemont.

Hän odottaa tällä hetkellä Berliinissä mahdollista luovutusta Espanjaan, jossa häntä odottaa syyte ainakin kapinoinnista ja julkisten varojen väärinkäytöstä.

Lue myös:

Kiiltokuvapojaksi pilkattu mediapelin taitaja – Espanjan pääministerin salkku siirtyy sosialisti Pedro Sánchezille

Massiivinen korruptioskandaali ja 351 vuoden tuomiot sysäsivät Espanjan pääministerin vallasta

Lähteet: AFP, Reuters