Väyrynen väittää palaavansa perustamansa Kansalaispuolueen johtoon – puolue kiistää politiikan konkarin väitteet ja kertoo tehneensä tutkintapyynnön poliisille

Kansalaispuolue syyttää Paavo Väyrystä esiintymisestä laittomasti puolueen nimissä.

Kansalaispuolue
Paavo Väyrynen
Paavo VäyrynenJussi Nukari / Lehtikuva

Paavo Väyrynen palaa perustamansa Kansalaispuolueen johtoon ja muodostaa puolueen eduskuntaryhmän, Kansalaispuolue kertoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun).

Puolueen mukaan sen toiminta on ollut pitkään halvaantuneessa tilassa, koska sillä on ollut sisäisten kiistojen takia kolme hallitusta. Yksikään näistä hallituksista ei ole ollut puolueen mukaan oikeustoimikelpoinen.

Kansalaispuolue kertoo tiedotteessa pitäneensä maanantaina hallituksen kokouksen, jossa Seppo Hauta-aho pyysi eroa puheenjohtajan tehtävästä.

Hänen tilalleen hallituksen ja samalla puolueen puheenjohtajaksi on puolueen mukaan valittu Paavo Väyrynen. Hauta-aho valittiin puoluesihteerin tehtävään.

Kansalaispuolue kiistää Väyrysen väitteet ja kertoo erottaneensa hänet

Kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen syyttää Paavo Väyrystä esiintymisestä laittomasti puolueen nimissä. Kilpeläisen mukaan Väyrynen on erotettu puolueesta ja hänellä ei ole mitään asemaa puolueessa.

Kilpeläinen kertoo jättäneensä poliisille tutkintapyynnön Paavo Väyrysen toiminnasta ja hänen esiintymisestä laittomasti puolueen nimissä. Helsingin käräjäoikeuden on määrä käsitellä asiaa 15.6.

– Nyt on rajat ylitetty ja mitta täysi. Tämä ei jää tähän, Kilpeläinen kommentoi Ylelle puhelimitse.

Hän kertoo puolueen pitäneen laillisen ja sääntömääräisen vuosikokouksen maaliskuussa Oulussa, jolloin puheenjohtajaksi valittiin jatkavaksi Sami Kilpeläinen ja varapuheenjohtajaksi Piia Kattelus.

Kilpeläisen mukaan hän on puolueen yksiselitteinen ja ainoa nimenkirjoittaja ja puheenjohtaja.

Näyttää vahvasti siltä, että kaksi kilpailevaa ryhmää katsoo edustavansa kansalaispuoluetta.

Väyrysen ja kansalaispuolueen suhde on pitkään jatkunut sotku

Väyrysen toiminta keskustan ja kansalaispuolueen välillä tasapainoillen on ollut täynnä erikoisia käänteitä ja kevään kiinnostavimpia poliittisia näytelmiä.

Maaliskuussa kansalaispuolue ilmoitti erottaneensa Väyrysen tilinkäyttöön liittyvien väärinkäytösten ja vaaliraharikkomusten vuoksi. Väyrynen kiisti väitteet ja kertoi vievänsä asian oikeuteen.

Huhtikuussa Väyrynen kertoi eroavansa kansalaispuolueesta puolueen sisäisten riitojen takia, ja ryhtyvänsä samalla keskustan puheenjohtajakisaan.

Huhtikuun lopulla Väyrynen ilmoitti yllättäen eroavansa lopullisesti Keskustapuolueesta. Samalla europarlamentaarikko Väyrynen kertoi palaavansa eduskuntaan aikaistetusti kesäkuussa.

Eduskunta joutui pohtimaan Väyrysen paluun laillisuutta ja asiaan saatiin toukokuussa perustuslakiasiantuntijoiden hyväksyntä.

Lue lisää:

Tutkintapyyntöjä, erottamisia ja väärinkäytössyytöksiä – Yle kokosi Väyryskiistan keskeisimmät kiistakysymykset yhteen

Paavo Väyrynen eroaa perustamastaan kansalaispuolueesta – haluaa varmistaa paikkansa keskustan puheenjohtajakisassa

Kansalaispuolue Väyrys-sotkusta: Juristit selvittävät asiaa – oikeus keskeytti Väyrysen erottamisprosessin

Paavo Väyrynen keskittyy taistelemaan keskustapuolueen johdosta – kansalaispuolueen päätöksestä poliisiasia