Tampereella paloi Tammerkosken rautatiesillalla – junaliikenne on saatu käynnistymään uudestaan

Liekit kohosivat pahimmillaan parin metrin korkeuteen. VR:n mukaan matkustajien on syytä varautua 1-3 tunnin viivästymisiin.

liikenne
Pelastuslaitos sammuttamassa siltapaloa.
Marko Melto / Yle

Tammerkosken ratasillalla syttyi iltapäivällä uhkaava tulipalo. Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen Tampellan alueella sijaitsevalle palopaikalle hiukan ennen kello kahta iltapäivällä.

Palo on saatu sammutettua. Se tuotti hankaluuksia junaliikenteelle. VR on järjestänyt korvaavia bussikuljetuksia muun muassa Tampere-Parkano -välille. Ajantasainen tieto liikenteestä löytyy VR:n sivulta (siirryt toiseen palveluun).

Myös muu Tampereen kautta kulkeva junaliikenne oli poikki palon takia, sillä ajolangasta jouduttiin palon takia katkaisemaan sähköt. Nyt junat kulkevat joka suuntaan.

Rataisännöitsijä Timo Tullilan arvion mukaan palaneen raiteen pelkoista eli ratapölkyistä 10-20 on hiiltynyt ainakin osittain.

Todennäköisesti joitain ratapölkkyjä tarvitsee vaihtaa. Tilanne selviää vasta, kun on saatu tutkittua ovatko pölkyt hiiltyneet vain pinnalta. Tarkastajilla voi mennä työssä pitkään.

Turvalaitekaapelit sen sijaan ovat palaneet niin huonoon kuntoon, että ne on pakko vaihtaa. Vielä ei osata arvioida kuinka kauan raide on pois käytöstä.

Kipinät aiheutti todennäköisesti ohi ajanut juna

Päivystävän palomestarin, Juuso Nummelan mukaan palon ovat todennäköisesti sytyttäneet ohi ajavasta junasta singonneet kipinät. Nummelan mukaan pieniä palonalkuja oli jo ennen siltaa Särkänniemen suunnalta tultaessa. Sillalla liekit kohosivat pahimmillaan parin metrin korkeuteen.

Sammutettu siltapalo
Marko Melto / Yle

Aamulehden (siirryt toiseen palveluun) julkaisemassa kuvassa sillalla liekit lyövät korkealle. Silminnäkijän lähettämän kuvan mukaan palosta levisi myös savua.

Siltapalosta leviävää savua Tampellasta kuvattuna.
Tammerkosken rannalla sijaitsevan talon parvekkeilta oli hyvät näkymät palopaikalle.Leena Mikkonen

Osa junista korvataan busseilla

Junaliikenne Jyväskylään ja Helsingin suuntaan saatiin käyntiin noin kello 15.45. Porin suuntaan liikenne käynnistyi myöhemmin. Parkanon suuntaan junia korvataan busseilla.

VR:n mukaan matkustajien on syytä varautua vähintään 1-3 tunnin viivästymisiin. Ajantasainen tieto liikenteestä löytyy VR:n sivulta (siirryt toiseen palveluun).

Tulipalo
Yle / Google

Tampereella oli tulipalo rautatiesillalla myös toukokuun lopussa. Päivystävän palomestarin mukaan palot ovat pitkällä aikavälillä tarkastellen harvinaisia, vaikka niitä onkin nyt sattunut kaksi lyhyelle ajanjaksolle samaan kaupunkiin.

– Kyllä tämä pitkään jatkunut kuivuus aiheuttaa monenlaista ongelmaa tällä hetkellä, Juuso Nummela sanoo.

Lue myös:

Taas paloi silta Tampereella – Rataekspertti vastaa suorilta: Rutikuiva pelkka roihahtaa yhdestä kipinästä

Dramaattinen hetki: tulipalo roihusi junan alla ja liikennevalo näytti punaista