Ensi yönä hallaa tai jopa pakkasta luvassa lähes koko maahan – tiistai on viikon kylmin päivä

Tiistain ja keskiviikon vastaisena yönä tuulet heikkenevät. Kylmän yön jälkeen lämpötila kohoaa keskiviikkona etelässä yli +15 asteen.

sää
Mansikkaviljelmä suojaharson alla.
AOP

Tiistaista on muodostumassa viikon kolein päivä suuressa osassa maata, kun päivälämpötilat jäävät selvästi alle +15 asteen.

Vaikka maanantai-illan voimakkaat tuulet ovat hivenen tyyntyneet, puhaltaa tuuli aamupäivällä voimakkaasti etenkin maan etelä- ja länsiosassa. Iltapäivällä aurinkoisilla alueilla etelä- ja keskiosassa maata sekä Oulun seudulla tuulenpuuskat saattavat voimistua.

Tiistain ja keskiviikon vastaisena yönä tuulet vihdoin heikkenevät. Kylmän yön jälkeen lämpötila kohoaa keskiviikkona etelässä yli +15 asteen.

– Ensi yönä hallaa tai yöpakkasia on luvassa lähes koko maahan, sanoo Ylen meteorologi Toni Hellinen.

Tuulet levittävät metsäpaloja

Metsäpalovaroitus on voimassa (siirryt toiseen palveluun)maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa sekä Kuusamon kunnassa ja Kainuun maakunnassa.

Myös Lapin kunnat Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Kolari, Muonio ja Enontekiö ovat metsäpalovaroituksen piirissä.

Meteorologi Hellinen varoittaa, että tuulinen sää lietsoo metsäpaloja ja vaikeuttaa sammutustöitä. Itäisessä Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla tulevista sadekuuroista ei Hellisen mukaan ole apua kuivuuden taltuttamiseen.

Lue lisää Ylen sääsivuilta.