Surisevat lemmikit saivat allergisen tarhaajan tajun kankaalle ja kaupunkilaisnaisen tuntemaan itsensä Nalle Puhiksi: "Ne ovat hellyttäviä"

Mehiläisiä ei tarvitse hoitaa maaseudun rauhassa, vaan suriseva pilvi pistiäisiä on tervetullut myös kaupunkiin. Hunajainen harrastus on nyt erityisesti naisten, nuorten ja lähiruoasta tietoisten suosiossa.

mehiläishoito
Hunajakennoja lautasella.
Laukkasten pesästä on saatu jo saatu jo maistella kennohunajaa tälle kesälle.Nadja Mikkonen / Yle

JyväskyläEräänä kesäisenä päivänä Katriina Laukkaselle sattui melkoinen emämunaus. Hän oli uunituore mehiläishoitaja, ja omat pesät nököttivät pihassa tukevasti.

Sitä Laukkanen ei ollut hoksannut, että yhdessä pesässä oli jo käynnissä pienoinen vallankumous. Mehiläiset kiistelivät tilasta. Sisuuntuneet hyönteiset päättivät karata ja lähteä karkuteille isona parvena vanhan kuningattaren perässä.

– Se on tilanne, jossa taivas pimenee, ja mehiläisten helikopteriääni kyllä pelottaa naapureita, Laukkanen kertoo.

Onneksi hyönteiset eivät ehtineet kauas: ne päättivät asettua parvessa lähimaastoon. Sieltä Laukkanen noukki ne miehensä kanssa pahvilaatikkoon ja lopulta uuteen pesään vanhan kuningattaren kanssa.

Hunajaa hunajakennossa mehiläispesässä.
Mehiläisyhdyskunnat kehittyvät tälle kesälle vielä.Nadja Mikkonen / Yle

Laukkanen ajattelee, että mehiläisharrastusta ei kannata aloittaa ainakaan hetken mielijohteesta. Mehiläishoitajan kannattaisi olla lähtökohtaisesti kiinnostunut luonnosta ja ymmärtää, että eläinten hoitaminen vaatii pitkää sitoutumista.

Mutta kuka ottaisi pihalleen pörisevän laatikollisen pistimellä varustettuja mehiläisiä, vaikka on itse niille allerginen?

Muuratsalossa asuva Matti Pylvänäinen on kyseinen päättäväinen henkilö. Pylvänäinen hankki pesiä jo parikymmentä vuotta sitten Muuratsaloon kotipihalle puutarhahoitoon pölyttäjiksi. Lopulta eläimet voittivat Pylvänäisen mielenkiinnon aivan itsensä vuoksi.

Vaikka mehiläiset eivät olekaan erityisen raivokkaimpia pistäjiä, ne saattavat tuikata piikkinsä hoitajaankin, kun tämä kajoaa hunajavarantoihin. Jotkut voivat siksi tulla ajan kanssa yliherkäksi niiden myrkylle.

Niin kävi myös Pylvänäiselle. Parin vuoden harrastamisen jälkeen Pylvänäiseltä kerran lähti taju kankaalle pistosten aiheuttaman allergisen reaktion takia.

Mehiläisiä pesän suuaukolla.
Mehiläispesän suuaukon edessä ei parane seisoskella, sillä virkaintoiset vartijamehiläiset tulevat pian niskaan.Nadja Mikkonen / Yle

Se ei miestä pysäyttänyt. Hän hakeutui siedätyshoitoon, jonka ansiosta allergia on hyvin hallinnassa ja mehiläisharrastus on voinut jatkua. Viimeiset kuusi vuotta Pylvänäinen on toiminut Keski-Suomen mehiläishoitajien puheenjohtajana.

– Ehkä tämä toimii rohkaisuna muille, hän toteaa kokemuksestaan.

Lähihunaja on trendikästä

Suomessa mehiläistenhoito on ollut alun perin kansakouluopettajien heiniä, joskin monen muunkin ammatin harjoittajat ovat sitä harrastaneet. Pitkät kesälomien ja opettajankoulutuksen mehiläistenhoitokurssien ansiosta kansankynttilät saivat hunajatuotannosta lisätienestiä. Pylvänäisen mukaan muun muassa Jyväskylän maineikkaassa opettajaseminaarissa vihittiin aikanaan opettajia mehiläisten hoivaamisen saloihin.

Ensin mehiläiset piti kuitenkin tuoda Suomeen, sillä ne eivät ole kotimaassa luonnonvaraisia (siirryt toiseen palveluun) (Turun Sanomat). Niitä alettiin tuoda pari sataa vuotta sitten, ensin Virosta ja sitten Ruotsista (siirryt toiseen palveluun) (Mehiläishoidon yhdistys).

Katriina Laukkanen mehiläispesän lähellä.
Katriina Laukkanen aloitti mehiläistenhoidon vuonna 2013, kun osti ystävältään myyntiin menevät pesät.Nadja Mikkonen / Yle

Nykyään mehiläisten hoitaminen on kasvattanut suosiotaan kaupunkilaisten, nuorten ja naisten joukossa (siirryt toiseen palveluun) (Suomen Mehiläishoitajain Liitto). Sen Katriina Laukkanen on huomannut mehiläistenhoidon kursseillakin.

Kun partasuisten eläkeläismiesten voimat alkavat ovat alkaneet ehtyä, ovat seuraavat sukupolvet astuneet esiin. Vanhoilta tekijöiltä Laukkanen on saanut arvokasta vertaistukea ja hiljaista tietoa.

Uusien mehiläisintoilijoiden motivaationa on usein lähiruoan arvostus ja omavaraisuuden ihannointi, ja ajatus lähihunajasta houkuttaa (siirryt toiseen palveluun)(Maaseudun tulevaisuus) monia. Keski-Suomessa mehiläisharrastajat tuottavat keskimäärin noin 40 kilogrammaa kultaista herkkua pesää kohden.

Hunajaisia huolia helteiden takia

Toukokuu oli ennätyksellisen lämmin (siirryt toiseen palveluun) (Keskisuomalainen), ja helle suosi myös kasvien kehittymistä. Pylvänäinen on huomannut, että mehiläiset ovatkin tuottamassa hunajaa jo juhannuksena.

– Se on aika poikkeuksellista ainakin Keski-Suomessa. Olen itse 20 vuoden aikana ottanut hunajaa heinäkuun alussa kerran aikaisemmin.

Lämpötilat aiheuttivat sen, että nyt mehiläiset ovat hieman eri tahdissa luonnon kanssa. Ne tarvitsisivat vielä parisen viikkoa aikaa kehittää yhdyskuntaansa ja kasvaa täysikasvuisiksi. Pylvänäisen mukaan vaarana on, että tiettyjen kasvien kukinta on silloin jo ohi. Esimerkiksi Keski-Suomessa mehiläisten tärkein kohde on vadelman kukka.

– Nyt ei olisi yhtään haitaksi, että tulisi voimakkaitakin sateita ja viileämpi kausi, Pylvänäinen toteaa.

Sadetta tarvittaisiin siksi, että kukkiin kertyisi mettä riittävästi. Viileys taas antaisi mehiläisille aikaa kehittää yhdyskuntaa hunajankeruuta varten.

Matti Pylvänäinen ja mehiläispesä.
Matti Pylvänäisen mehiläiset pysyvät sateella pitkälti pesässä, mutta vilkas surina käy sielläkin.Nadja Mikkonen / Yle

Äkkiseltään voisi kuvitella, että maaseudulla hunaja maistuu makeammalta. Laukkasen urbaani kaupunkilaishunaja on kuitenkin voittanut jaetun ykkössijan Keski-Suomen mehiläistarhaajien syystapahtumassa.

Maaseudulla Laukkasen mehiläiset hakevat metensä esimerkiksi puolukan ja mustikan kukinnoista. Kaupungissa saaliiksi taas päätyy vadelman lisäksi hedelmäpuiden, kukkien ja lehmuksen kukintojen mettä.

Lopputuloksena on hyvin aromikas kaupunkihunaja.

Laukkasen erityinen hetki koittaa kesäisin ensimmäistä hunajasatoa kerätessä.

– Muistan tunteen, kun linkosimme ensimmäistä kertaa omaa hunajaa. Olo oli kuin Nalle Puhilla! Teki mieli sukeltaa hunajasaaviin ja nuolla sen reunat. Hunaja on niin hyvää, kun se on tuoretta ja omaa, sanoo Laukkanen hymyillen onnellisesti.

Mehiläispesä Katriina Laukkasen pihalla.
Laukkasten mehiläispesistä kaksi nököttää omakotitalon pihalla. Kahdeksan pesää on lisäksi mökillä.Nadja Mikkonen / Yle

Laukkanen viihtyy surisevan pesän äärellä muutenkin kuin hunajan takia. Mehiläisten parissa ei parane hoppuilla laisinkaan, sillä ne ottavat nokkiinsa äkkiliikkeistä ja kovista äänistä.

Laukkaselle niiden hoito ja surina on suorastaan rentouttavaa.

– Toiset käyvät joogassa, minä mehiläispesällä nuuhkimassa ja kuuntelemassa, Laukkanen sanoo.

Myös Matti Pylvänäinen pitää hunajaharrastusta arvossaan muutenkin kuin sen tuottaman sokerisen palkinnon takia. Hänestä on ilo seurata mehiläisiä juuri niille ominaisissa puuhissa.

– Varsinkin aurinkoisena päivänä mehiläiset ovat niin innokkaita – ne ovat kuin oravia. Ne ovat hellyttäviä ja on mukava seurata, kun ne kantavat pesään eriväristä siitepölyä, josta voi seurata luonnon kehitystä.