"Maailman talous perustuu luonnonvarojen ylikuluttamiseen" – Meri-Lapin poikkeuksellinen teollisuuskeskittymä näyttää Kiinalle mallia kiertotaloudesta

Maailmalla on kysyntää kiertotalousosaamiselle, kun alati hupenevat luonnonvarat, jatkuvasti kasvava väestö ja ylikulutus aiheuttavat yhä pahenevia ympäristöongelmia.

kiertotalous
Tehtaan piippuja keskellä savua.
Ilmansaasteet ovat Kiinassa mittava ongelma.Bei Feng / EPA

Perämeren pohjukassa sijaitsevassa Meri-Lapissa on koko Euroopan mittakaavassa tarkasteltuna poikkeuksellisen paljon monipuolista teollisuutta 25 kilometrin säteellä. Alueella on kehitetty kiertotaloutta, jonka ydinajatuksena on korvata uusiutumattomia luonnonvaroja.

Kiertotalouden ydinajatus on, että toisen roska on toisen aarre. Meri-Lapissa materiaalien hyödyntäminen on tehokasta, sillä tuotantolaitokset voivat käyttää itse toiminnassaan syntyviä materiaaleja tai kuljettaa niitä lähistöllä sijaitseville toisille toimijoille.

Tässä on ihan valtava mahdollisuus nyt kun meidät on tunnistettu maailmalla.

Nani Pajunen

Massiivisten jäteongelmien ja ehtyvien luonnonvarojen kanssa kamppailevassa maailmassa kiertotalous on nostettu ratkaisuksi moneen ongelmaan.

– Me elämme tämän yhden maapallon luonnonvarojen varassa ja maailman talous perustuu näiden luonnonvarojen ylikuluttamiseen. Kiertotalouden myötä saamme ratkaisuja, miten pystymme elämään siten, että luonnonvaroja käytetään kestävällä tavalla eli niitä saadaan takaisin kiertoon, kiertotalouden johtava asiantuntija Nani Pajunen Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrasta toteaa.

Meri-Lapissa tuotetaan 120 rekkalastillista teollisuuden sivutuotteita joka päivä

Suomen ensimmäinen valtakunnallisen kiertotalouden osaamiskeskuksen perustamisesta Kemiin päätettiin viime vuonna (siirryt toiseen palveluun). Suomen valtion juhlarahasto Sitra on myöntänyt osaamiskeskukselle 600 000 euron tuen, joka on määrä käyttää vaiheittain kahden ja puolen vuoden aikana. Kierto- ja biotalouskeskuksen perustajina toimivat Digipolis, Kemin kaupunki sekä Lapin ammattikorkeakoulu.

Kemi valikoitui osaamiskeskuksen kohteeksi juuri Meri-Lapin runsaan raskaan teollisuuden johdosta. Meri-Lapissa tuotetaan teollisuuden sivutuotetta 1,7 miljoonaa tonnia vuosittain. Määrä vastaa 120 rekkalastillista vuoden jokaisena päivänä.

– Meri-Lapissa on volyymia, joka mahdollistaa tällaisen liiketoiminnan ja kiertotalouden kehittämisen, ja myös osaajia, jotka pystyvät ratkomaan näitä haasteita kiertotalouden avulla, Kemin Digipoliksen kierto- ja biotalouskeskuksen johtaja Kari Poikela sanoo.

Sitran kiertotalouden johtava asiantuntija Nani Pajunen näkee kiertotalouden tulevaisuuden alana.

– Tässä on ihan valtava mahdollisuus nyt kun meidät on tunnistettu maailmalla. Me osaamme tehdä tätä ja Suomi on hyvin vahvasti tunnettu jo aiemmin hyvän koulutuksen maana eli nyt kun yhdistetään tämä hyvä osaaminen ja nämä kiertotalouden ratkaisut, niin tässähän on maailma auki kaikille mahdollisuuksille.

Yhteistyösopimus Kiinan kanssa

Maailman ihmiset käyttävät joka vuosi enemmän luonnonvaroja kuin maailman luonto ehtii tuottaa. Viime vuoden osalta ylikulutuspäivä saavutettiin 2. elokuuta (siirryt toiseen palveluun). Suomalaiset haaskaavat luonnonvaroja keskimääräistä enemmän, suomalaisten ylikulutuspäivä oli jo huhtikuussa (siirryt toiseen palveluun). Jos kaikki maailman asukkaat eläisivät yhtä yltäkylläisesti kuin suomalaiset luonnonvaroja tarvittaisiin 3,6 maapallollisen verran. Sitran Nani Pajunen sanoo, että kiertotalous on jatkossa luonnonvarojen ylikulutuksen kanssa kamppailevalla maailmalle ainoa vaihtoehto.

– Kun puhutaan kiertotaloudesta, niin sehän ei ole vaihtoehto muiden joukossa, vaan meidän täytyy oikeasti muuttaa toimintatapojamme siihen, että teemme näitä kiertotalousratkaisuja eli se on oikeastaan ainoa vaihtoehto.

Kiertotalous on maailmalla monin paikoin vielä lapsen kengissä. Meri-Lapissa hyväksi havaitut kiertotalouden käytännöt ovatkin herättäneet kiinnostusta myös maailmalla, todisteena siitä on Kiinan kanssa hiljattain tehty sopimus kiertotalouden kehittämisyhteistyöstä.

– Tarkoituksena on, että tämä toimintamalli lähtee kasvamaan myös Kiinan päässä ja yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia, Poikela sanoo, Kemin Digipoliksen kierto- ja biotalouskeskuksen johtaja Kari Poikela sanoo.

Poikela sanoo, että Meri-Lapin kiertotalousosaamista arvostetaan maailmalla.

– Teollisuus on kestävää täällä ja asioita tehdään yhteistyöverkostossa teollisuuden toimijoiden kanssa. Se on malli, jonka ansiosta meitä katsotaan muualta Euroopasta ja maailmalta esimerkkinä.

Kemi-Tornion kiertotalouden innovaatioalusta
Kemin Digipolis Oy

Meri-Lapissa sijaitsee poikkeuksellinen teollisuuskeskittymä

Meri-Lapissa lähekkäin sijaitsevat erilaiset teollisuustoimijat pyrkivät hyödyntämään toiminnassaan syntyvät sivutuotteet mahdollisimman tehokkaasti.

– Meillä on Euroopan mittakaavassakin poikkeuksellisen monipuolinen teollisuuden keskittymä. Meillä on sellun, paperin ja kartongin valmistusta, sahakin mahtuu mukaan. On toisaalta kromikaivos, ferrokromin valmistusta ja ruostumattoman teräksen valmistusta ja siihen liittyvä vahva palveluyritysten verkosto tuossa ympärillä, Kemin Digipoliksen kierto- ja biotalouskeskuksen johtaja Kari Poikela listaa.

Kemin Digipoliksen kierto- ja biotalouskeskus toimii linkkinä teollisuustoimijoiden välillä.

– Toimimme välissä juoksupoikana ja kehittäjänä. Haluaisin itse nähdä, että me olemme se toimija, joka pystyy viemään tätä muutosta ja kehitystä eteenpäin nopeutetussa aikataulussa, Poikela pohtii.

– Teollisuudessa on todella rautaisia ammattilaisia. Emme pysty heille kertomaan, mitä heidän pitäisi omissa tuotantoprosesseissaan tehdä paremmin, mutta voimme kertoa, mitä tarpeita muilla teollisuustoimijoilla ja kaivostoimijoilla on ja minkälaisia mahdollisuuksia toisen toimijan sivuvirran hyödyntämisessä on ja minkälaisia tarpeita on aukeamassa muualla yhteiskunnassa, Poikela selventää.

Pyrkimys sataprosenttiseen kierrättämiseen

Teollisuustoiminnassa syntyy muun muassa tuhkaa ja muita raaka-aineita, jotka sopivat esimerkiksi metsälannoituksiin ja maanrakennukseen. Osa materiaalista hyödynnetään esimerkiksi maanrakennuksessa.

Metsä Groupin Kemin tehtailla tuotannossa syntyvä ylimääräinen materiaali pyritään kierrättämään sataprosenttisesti.

– Kehitämme myös jatkuvasti uusia tuotteita tuotannon sivuvirroista, kertoo tehtaanjohtaja Tomi Seppä Metsä Groupin Kemin tehtailta.

Luulen, että tässä ei maailma enää taka-askeleita ota.

Kari Poikela

Tehtaanjohtajan mukaan kiertotalous heijastuu kaikkeen toimintaan.

– Se näkyy ihan kaikessa tekemisessä. Valmistamme uusiutuvasta pohjoisen puuraaka-aineesta tuotteita, jotka ovat kierrätettäviä ja niillä voidaan korvata fossiilisia raaka-aineita. Koko meidän toimintamme on osa tätä kiertotaloutta, Seppä sanoo.

Tulevaisuudessa yhä useampi työpaikka voi olla kiertotaloudessa

Kiertotaloudella ei pyritä vain luonnonvarojen säästämiseen ja kustannussäästöihin, vaan toiminnan kaavaillaan tuovan mukanaan myös runsaasti uusia työpaikkoja.

– Odotan, että tämä tulee tulevina vuosina tuomaan alueelle kymmeniä työpaikkoja ja viennin kautta enemmänkin. Olemme laskeneet, että meillä on viisitoista teollisen kiertotalouden vientiaihetta jo pidemmällä menossa olevia asioita. Siellä se työpaikkavaikutus on parhaimmillaan laskettu neljään sataan työpaikkaan ja saman verran tai enemmän voisi tulla myös investointimiljoonia, Kemin Digipoliksen kierto- ja biotalouskeskuksen johtaja Kari Poikela laskee.

Poikelan mukaan Meri-Lapin kiertotalousmenestyksen taustalla on oikea ajoitus.

– Me olemme omalta osaltamme ratsastaneet trendin aallonharjalla. Ajoitukset ja ajatukset ovat sopineet hyvin yhteen maailman päättäjien kanssa. Pariisin ilmastosopimuskin viitoittaa tietä, mihin suuntaan maailma liikkuu. Luulen, että tässä ei maailma enää taka-askeleita ota.