Tutkimuksessa seurataan julkisten rakennusten sisäilmoja seuraavat kymmenen vuotta – "Kun rakennukset saadaan kuntoon, ihmiset tervehtyvät"

Sata kuntaa pääsee mukaan Turun yliopiston tutkimukseen.

sisäilmaongelmat
Ilmastointiputki katossa
Timo Nykyri / Yle

Julkisten rakennusten sisäilmaongelmiin puututaan Turun yliopistossa on käynnistyneessä valtakunnallisessa SATAKUNTA-hankkeessa (siirryt toiseen palveluun).

Tutkimuksessa selvitetään, ovatko julkisten rakennusten sisäilmakorjaukset onnistuneet tai minkälainen on uudisrakennuksen sisäilma. Tutkimukset tehdään käyttäjien terveydentilaa seuraamalla.

– Kun oireet vähenevät ja sairauksia jää syntymättä, syntyy siitä kunnalle säästöä, sanoo työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus Turun yliopistosta.

Käyttäjille tehdään oirekyselyitä ja niitä toistetaan, jotta nähdään miten tilanne muuttuu.

Tuula Putus
Turun yliopiston työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula PutusPetra Ristola / Yle

Kymmenessä vuodessa parhaat käytännöt maahan

Tutkimuksessa seurataan mukana olevien kuntien sisäilmakorjauksia kouluissa, päiväkodeissa ja sairaaloissa. Seurantaa tehdään kymmenen vuotta. Tavoitteena on myös testata uusia rakennusmateriaaleja ja -ratkaisuja.

– Kun rakennukset saadaan kuntoon, ihmiset tervehtyvät, sanoo työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus.

Porista käynnistyneeseen hankkeeseen on ilmoittautunut jo 20 kuntaa. Sata kuntaa otetaan mukaan.

– Odotukset ovat korkealla. Tavoitteena on luoda parhaat toimintamallit koko maahan, sanoo Putus.

Turun yliopiston SATAKUNTA-hanke liittyy valtioneuvoston käynnistämään Terveet tilat 2028 (siirryt toiseen palveluun) -ohjelmaan. Ohjelma pyrkii tervehdyttämään julkiset rakennukset ja tehostamaan sisäilmasta oireilevien hoitoa ja kuntoutusta.