Uimapukukierros jää historiaan Miss Amerikka -kauneuskilpailussa – Painoarvoa lahjakkuudelle ja älykkyydelle

Kauneuskilpailua muutettiin sen jälkeen, kun organisaation johtoon tuli naisenemmistö.

kauneuskilpailut
Miss America kilpailu
Vuoden 2018 Miss Amerikaksi valittiin syyskuussa Cara Mund Pohjois-Dakotasta.Ron Smits / AOP

Yhdysvaltoja ravisteleva #metoo-liike on muuttanut nyt myös perinteisen Miss Amerikka -kauneuskilpailun. Miss Amerikka -organisaation johtaja Gretchen Carlson ilmoitti tiistaina, että uimapukukierros jää historiaan.

– Haluamme entistä useamman naisen tietävän, että he ovat tervetulleita organisaatioomme, Carlson sanoi ABC-kanavan Good Morning America (siirryt toiseen palveluun) -aamuohjelmassa.

Myös iltapukukierroksesta luovutaan.

Twitterissä kisaorganisaatio kertoi päätöksestä jakamalla kuvan bikineistä, jotka räjähtävät savuna ilmaan.

"Kulttuurinen vallankumous"

Carlsonin mukaan Miss Amerikka -kilpailussa keskitytään jatkossa enemmän kilpailijoiden lahjakkuuteen, älykkyyteen ja ideoihin.

– Astumme askeleen eteenpäin ja kehitämme kilpailua tässä kulttuurisessa vallankumouksessa, Carlson sanoi.

Carlson itse on Miss Amerikka vuodelta 1989 sekä entinen Fox-kanavan uutisankkuri. Hän on ollut naisten oikeuksien taistelussa etujoukoissa jo ennen maailmanlaajuiseksi ilmiöksi noussutta #metoo-liikettä.

Hän haastoi Fox-kanavan entisen johtajan Roger Ailesin oikeuteen seksuaalisesta ahdistelusta vuonna 2016.

Miss Amerikka -organisaatiossa oma skandaali ja naisten esiinmarssi

Kuluneen puolen vuoden aikana Miss Amerikka -organisaatio on kokenut perinpohjaisen muutoksen. Carlson valittiin johtoon tammikuussa. Lisäksi järjestön yhdeksästä hallitusjäsenestä seitsemän on naisia.

Muutokset tehtiin sen jälkeen, kun joulukuussa oli käynyt ilmi, että organisaation entinen johtaja oli kommentoinut entisiä Miss Amerikka -voittajia naisvihamielisesti ja epäkunnioittavasti.

Uimapukukierros on kuulunut osana Miss Amerikka -kilpailuun ensimmäisestä, vuonna 1921 pidetystä kilpailusta lähtien. Tuolloin käytössä oli kokouimapuku.

Tiedossa ei ole vaikuttaako uimapukukierroksen poistaminen valtakunnallisesta kauneuskilpailusta myös osavaltiotason pienempiin kauneusmittelöihin.

Miss America kilpailu
Uimapukukierros oli vielä osa kilpailuohjelmaa syyskuussa järjestetyissä kisoissa.AOP

Lisätty 5.6.2018 klo 20.30 tieto, että myös iltapukukierroksesta luovutaan.