Metallinetsijävandaalit aiheuttivat mittaamattoman tieteellisen vahingon – Raaseporin tutkijat selvittävät, mitä keskiaikaiselle alueelle jäi jäljelle

Metallilöytöjen kartoitukseen osallistui myös näkövammaisia. Heidän terästynyt kuulonsa on osoittanut oivalliseksi avuksi metallinpaljastimen erilaisten piippausten tulkinnassa.

arkeologia
Raaseporin linna
Anniina Wallius / Yle

Raaseporin keskiaikaista linnaa ei näy puiden takaa, mutta se ei ole kaukana. Lammaslauma nyhtää kaikessa rauhassa heinää eikä paljon piittaa metallinilmaisimien piippailusta. Yksi utelias pikkupässi saa kyytiä nykäistyään suuhunsa lipun, jolla on merkitty maassa piilevä metallilöytö.

Arkeologi Georg Haggrén neuvoo välttämään kivikkoa, koska siellä on nähty käärmeitä, ja viittaa lampaiden ylitse metsän reunaan.

– Tuolla, missä pelto päättyy, oli keskiajalla meren ranta. Linna oli saarella, ja me tutkimme mantereen puolella aluetta, jonne rakennettiin tie ja silta linnalle, elämänlanka sen ja mantereen välille.

Lammashaassa oli Haggrénin mukaan todennäköisesti tuohon aikaan venevalkama, pieni satamapaikka. Inventointihavainnoissa näkyy rantavyöhykkeellä kiviarkkuja, jotka luultavasti ovat laiturin perustuksia, hän kertoo.

Lampaita aidan vieressä.
Raaseporin lampaat ja keskiajan löytöjen etsijät mahtuvat samaan ruohikkoon.Anniina Wallius / Yle

Tutkittavaa riittää seuraavallekin sukupolvelle

Toistaiseksi kaikki on vielä hypoteesia, valistunut olettamus, sillä tätä Slottsmalmenin aluetta ei ole koskaan tutkittu. Raaseporissa on riittänyt töitä muutenkin, ei vain itse linnasaarella vaan muuallakin, sillä linna oli pitkään sekä hallinnollisesti ja sotilaallisesti että taloudellisesti hyvin tärkeä paikka. Siksi myös sen ympärillä hyöri paljon elämää.

Helsingin yliopiston historiallisen arkeologian dosentti Georg Haggrén on johtanut Raaseporin tutkimuksia viime vuosikymmenen lopulta. Muutama välivuosi on ollut, mutta tutkimushanke on pitkäjänteinen, hän sanoo.

– Tänne on ihana tulla joka kesä. Työtä riittäisi loputtomiin, ja paikka on fantastinen. Sopivalla tutkimuspanoksella ja rahoituksella töitä tehdään vielä hyvinkin viisi tai kymmenen vuotta. Sitten Raasepori voidaan jättää seuraavan sukupolven tutkittavaksi.

Välitilinpäätös tähänastisista tuloksista on valmistumassa, ja tekeillä on kolme väitöskirjaa, Haggrén kertoo.

Georg Haggrén
Georg HaggrénAnniina Wallius / Yle

Oman aikansa Helsinki

Raaseporin linna perustettiin 1370-luvulla läntisen Uudenmaan hallintokeskukseksi ja etapiksi Turun ja Viipurin linnojen välille. Raasepori oli kaksi vuosisataa sen ajan Helsinki, Haggrén vertaa.

1500-luvulla Raasepori menetti asemansa helposti vartioitavana sillanpäänä, kun maa nousi ja meri pakeni.

Kuningas Kustaa Vaasa perusti Raaseporin tilalle vuonna 1550 Helsingin, mutta pettyi siihen pian. Linnasta ei tullut mitään, ja satamakin oli kuninkaan mielestä kelvoton. Hän päätti pyörtää päätöksensä ja palauttaa hallinnon Raaseporiin.

– Silloin linna oli kuitenkin jo niin huonossa kunnossa, että se alkoi itse asiassa hajota käsiin, Georg Haggrén kertoo.

Lopulta linnassa luhistui jo olutkellarikin, ja se sentään oli keskiajalla sietämätön isku.

Viisi kummitusta

Autioinut linna sai jäädä vuosisadoiksi ilman huomiota, kunnes siitä 1800-luvulla kunnostettiin yksi Suomen varhaisista turistinähtävyyksistä, romanttinen kummituslinna.

Tarinoiden mukaan siellä liikuskelee edelleen viisi haamua. Yksi on valkoinen rouva, joka aika ajoin näyttäytyy torni-ikkunassa. Linnassa on myös kuultu selittämättömiä ääniä

Keskiajan kouriintuntuvien muistojen tutkijoille alue on ainutlaatuinen, koska linna sai olla omissa oloissaan eikä ympäristöäkään ole peitetty uudisrakennuksilla.

.

Raaseporin linnan ensimmäisen kerroksen pohjapiirros
Metsähallitus
Raaseporin linnan pohjapiirros
Metsähallitus

Vandaalit tekivät korvaamatonta vahinkoa

Lammashaan keskiaikaiset muistot saivat odottaa kaikessa rauhassa mullan kätköissä – viime syksyyn saakka.

Silloin alueelle tuli vaivihkaa metallinetsijöitä, jotka ronkkivat löytöjä laittomasti mukaansa. He lienevät etsineet hopeakolikoita ja muita jalometalleja. Ainakaan sellaisia ei ole heidän käyntinsä jälkeen löytynyt. Maahan jäi 284 kuoppaa.

– Onhan se korvaamaton vahinko, mikä täällä on aiheutettu. Kyllä se tutkimuksen kannalta on ihan täyskatastrofi. Todella ajattelematonta. Vihaksi pistää, sanoo Georg Haggrén synkkänä.

Vaikka löydöt saataisiin takaisin, niiden tieteellinen arvo on menetetty, sillä arkeologiassa tarkka löytöpaikka ja -syvyys ovat olennaisia tietoja kokonaisuuden tulkinnassa.

Arvo ei aina tarkoita euroja

Poliisi on kertonut tutkivansa tapausta varkautena tai mahdollisesti törkeänä varkautena. Muinaismuistolain rikkomiselle ei ole omaa rikosnimikettä.

Koska poliisitutkinta on kesken, Haggrén ei kommentoi tapahtumia sen enempää, tuumiipa vain, ettei tuollaisilla tihutöillä rikastu. Kun arkeologi kutsuu löytöä ”mittaamattoman arvokkaaksi”, hän ei puhu euroista.

– Eivät nämä ole rahallisesti arvokkaita aarteita. Sellaisia Suomesta ei juurikaan löydy. Ei ole Graalin maljaa täällä eikä kulta-aarteitakaan, Haggrén sanoo.

Arkeologien aarteet ovat aivan muuta. Raaseporin pellolla metallinilmaisijat piippaavat merkiksi pronssisesta vyönsoljesta, lyijyammuksesta ja rautanaulasta, jolla on aikoinaan taottu talvikenkä hevosen kavioon.

Yksi päivän rautalöydöistä tuntuu perin tutulta: keskiajalla se oli kulkijan kengän pohjassa estämässä liukastumista jäätiköllä.

Hiekkainen solki kämmenellä.
Tällä soljella joku keskiajan asukas kiinnitti luultavasti vyönsä.Anniina Wallius / Yle

Myös viikunansiemen voi olla aarre

Itse linna luultiin jo täysin tutkituksi, mutta se ei pidäkään paikkaansa.

– Sinne tehtiin pari vuotta sitten pieni koekuoppa. Se osoitti, että linna on tutkimukselle yhä melkoinen aarreaitta, Haggrén kertoo.

Mieluisia löytöjä olisivat sellaiset vaatimattomat asiat kuin viikunansiemenet ja lasinsirpaleet. Niistä harjaantunut silmä näkee, miten linnassa toisinaan vietettiin komeaa hovielämää, toisinaan kärvisteltiin piirityksessä.

Metsähallituksen Luontoon.fi-sivustolla (siirryt toiseen palveluun) on pitkä artikkeli Raaseporin historiasta.

Aivan uusi inventointitapa

Hangon kesäyliopiston, Länsi-Uudenmaan maakuntamuseon ja Helsingin yliopiston järjestämiin Raaseporin kaivauksiin on alusta asti osallistunut vapaaehtoisia.

– Yleisökaivauksia on tehty kesäkuisin, ja monet ihmiset ovat tulleet yhä uudestaan, mutta tilaa on aina myös uusille kiinnostuneille. Vieläkin mahtuu mukaan. Hangö sommarunin (siirryt toiseen palveluun) kautta voi ilmoittautua, Georg Haggrén mainostaa.

Tämän kesän uudelle tutkimusalueelle pääsivät ensimmäisinä metallinetsinnän rehdit harrastajat ja näkövammaiset sekä heidän avustajansa. Yhdessä he etsivät nurmikosta paikkoja, joissa metallinilmaisin kiljaisee tiedoksi löydöstä.

– Olemme tehneet kahtena vuonna näkövammaisten kanssa arkeologisia kaivauksia, mutta tämäntyyppinen inventointi on aivan uutta. En tiedä, että missään olisi tehty vastaavaa, Haggrén kertoo.

Kolmikot tuikkivat nurmikkoon pieniä lippuja merkiksi havainnoistaan, ja arkeologit mittaavat ja kirjaavat paikat. Muutamia löytöjä myös kaivetaan maasta, jotta nähdään heti, mitä siellä todella piilee.

Kaksi naista metallinilmaisimineen ruohikossa. Taustalla kaivinkone.
Piippaako? Riitta Laivola etsii, Anna Laakso on valmis merkitsemään löydön lipulla.Anniina Wallius / Yle
Pieni metallilöytö naisen sormien välissä, vieressä metallinilmaisin.
Hevosenkengän naula, toteavat löytäjät.Anniina Wallius / Yle

Pullonkorkki ei kuulosta raudalta

Georg Haggrén tunnustaa, ettei heti lämmennyt omaperäiselle ehdotukselle, jonka maakuntamuseo ja näkövammaisille avustajapalveluja tarjoava AML-yhtiö esittivät. Nyt hän on erittäin tyytyväinen havaittuaan, miten hyvä yhdistelmä näkövammaisten terästynyt kuulo ja metallinilmaisimien äänet ovat.

Laite piippaa eri metalleista erilaisella äänellä. Vastikään multaan peittyneelle pullonkorkille ei tarvitse uhrata aikaa, jos sen tunnistaa jo äänestä. Korkit ovat juuri sitä tauhkaa, johon metallinetsijä useimmin törmää.

Raaseporilainen Eivor Hafström kuuli hankkeesta omalta näkövammaisyhdistykseltään.

– Nappasin heti kiinni, että kiitos, kyllä kiinnostaa. Teininä minulla oli romanttista kiinnostusta arkeologiaan, mutta en ole koskaan ollut käytännössä mukana, Hafström kertoo.

Metallinilmaisimeenkin hän tarttui ensi kertaa täällä Raaseporin lammashaassa.

– Se oli tavallaan helppoa mutta tavallaan vaikeaa, ennen kuin oppi, mistä tulee mikäkin ääni. Tämä on rikas löytöpaikka. Laite piipittää koko ajan, enimmäkseen rautaa.

Syntymäpäivälahja sai harrastamaan

Hafströmiä avustavalle karkkilalaiselle Anna Laaksolle tämä taitaa olla työpäivä parhaasta päästä?

– On! Ihan huippua. Hieno ilma ja hieno paikka tämä Raasepori. En ole koskaan käynyt, ja iltapäivällä päästään vielä tutustumaan linnaan. Ihan kuin olisi lomalla.

Laakso on niin innostunut, että harkitsee oman metallinilmaisimen ostamista ja liittymistä siihen kasvavaan harrastajajoukkoon, johon turkulaisen Riitta Laivolan vei viisi vuotta sitten saatu syntymäpäivälahja.

– Yleensä etsin jossakin metsässä. Tutkin ensin vähän paikan historiaa. Olisi tosi kivaa paikallistaa jotakin uutta. Syksyllä etsin pelloilla. Siellä on helppo kaivaa, mutta ei tämä aina niin ruusuinen harrastus ole. Maasta tulee sitä pullonkorkkia ja ihan kaikkea. Aluksi ainakin on niin, ennen kuin oppii, eikä aina erota sittenkään.

Eivor Hafström, Riitta Laivola ja Anna Laakso kädet koholla.
Eivor Hafström, Riitta Laivola ja Anna Laakso iloitsevat kesäpäivästä ja arkeologiasta.Anniina Wallius / Yle

Joskus onnistaa toden teolla, kuten Laivolaa viime vuonna.

– Löysin Golgata-sormuksen puolikkaan. Se on nyt museolla. Luulin sitä ensin lusikan pääksi. Se oli kurainen ja savinen. Ajattelin, että ”mikä tääkin on”, ja heitin kassin pohjalle, Laivola naureskelee.

Myöhäiskeskiaikaisissa Golgata-sormuksissa on kuva ristiinnaulitusta Jeesuksesta, hänen äidistään Mariasta ja apostoli Johanneksesta. Löytö on harvinainen.

Rehellinen harrastaja kiukustui

Raaseporin viimesyksyiset tapahtumat saavat Laivolan ilmeen kiristymään. Koko harrastus saa huonoa mainetta, hän suree.

– Tuli ihan hemmetinmoinen kiukku. En ymmärrä, mikä motiivi siinä on voinut olla. Kyllä täytyy sääntöjä kunnioittaa. Jos on punainen alue, niin sinne ei mennä.

Suomi on metallinetsijöille varsin vapaa maa, hän sanoo. Joissakin maissa tällaista ei saa edes harrastaa, ja joissakin joutuu käymään kursseja, hän muistuttaa.

Suomessa riittää yleensä, että kysyy maanomistajalta luvan, jättää pellot rauhaan kasvukaudella ja tietenkin pysyy poissa niiltä punaisilta alueilta eli karttoihin merkityiltä muinaisjäännösalueilta.

–Yleensä ihmiset tulevat kyselemään, kun on tuolla pellolla. Sanon, että "joo, pullonkorkkeja täällä kaivellaan, mutta kyllä täältä joskus jotain vanhoja rahojakin löytyy". Ihmiset ovat hirmu uteliaita. Jos sitten on tuollaisia, niin ei ei! Mutta meitä on moneksi, joka harrastuslajissa.