Norja kieltää kasvot peittävien huivien käytön opetustilanteissa

Huivikielto on ollut valmisteilla Norjassa pitkään. Myös Tanska on päättänyt huivikiellosta tänä keväänä.

Islamilaiset hunnut ja huivit
Niqabissa on aukko silmille.
Niqabissa on aukko silmille.Altaf Qadri / EPA

Norja kieltää kasvot peittävien huivien, kuten niqabien ja burkien, käytön opetustiloissa. Norjan suurkäräjät äänesti huivikiellon puolesta eilen tiistaina, kertovat norjalaiset sanomalehdet.

Kasvot osittain tai kokonaan peittävät huivit kielletään opetustilanteissa, ja kielto koskee niin oppilaita, opiskelijoita kuin opettajiakin. Kielto on ollut valmisteilla jo pitkään. Oikeistopopulistinen edistyspuolue fremskittspartiet on ajanut sitä 15 vuotta.

Konservatiivipuolue høyren ja edistyspuolueen muodostama vähemmistöhallitus esitti kieltoa vuosi sitten. Edistyspuolue haluaisi kieltää kasvot peittävien huivin käytön julkisissa tiloissa kokonaan.

– Uskon, että poliitikot ovat valmiita kieltämään huivien käytön julkisissa tiloissa muutaman vuoden kuluttua, sanoo edistyspuolueen suurkäräjäedustaja Åshild Bruun-Gundersen Bergens Tidende -sanomalehdessä (siirryt toiseen palveluun).

Kieltoa perustellaan sillä, että koulussa on tärkeää nähdä opettajan ja oppilaan kasvot. Sosialistinen vasemmistopuolue (SV) vastusti huivien käyttökieltoa opiskelijoilta ja oppilailta.

–YK:n kansainvälisten sopimusten mukaan kaikilla on oikeus koulutukseen, riippumatta sukupuolesta, etnisyydestä tai uskonnosta. Siksi meillä ei voi olla kansallista sopimusta, joka käytännössä kieltää tämän oikeuden, sanoo suurkäräjäedustaja Mona Fagersås Bergens Tidendessä.

Tanskan kansankäräjät päätti huivikiellosta julkisilla paikoilla viikko sitten.

Lue lisää:

Tanska kieltää musliminaisten burkat – naamioitumiskielto voi koskea myös tekopartoja

Norja aikoo kieltää kasvot peittävien huntujen käytön opetustiloissa

Norjalaispoliitikot pohtivat huntukiellon mahdollisuutta