Jenny Matikainen: Koska rintamerkistä voi saada köniin, moni kiinalainen pitää sateenkaarensa kaapissa

Kiinassa häpeilevät vanhemmat painostavat nuoria homoseksuaaleja kulissiavioliittoon, vaikka homorakkaus ei kuulu Kiinan valtion pahimpiin vihollisiin, kirjoittaa Jenny Matikainen.

Yle Blogit
Jenny Matikainen
Yle Uutisgrafiikka

"No rainbow.”

Ei sateenkaaria. Värikäs kieltoteippi oli liimattu korttelikartan päälle pekingiläisellä nuorten suosimalla taidealueella. En nähnyt sitä itse, mutta ystäväni lähetti minulle kuvan viestipalvelu Wechatissa suruhymiöiden kanssa.

Oli toukokuun 17..Vietettiin maailmanlaajuista homofobian vastaista päivää.

Muutama päivä aiemmin sosiaalisessa mediassa oli levinnyt samaisella 798-alueella kuvattu video. Siinä näkyy, kuinka kaksi vartijaa tönii pientä ihmisjoukkoa maahan kaatuneen naisen ympärillä. Yksi nuori saa vartijalta turpaan.

Tilanteen uhkaavuutta on vaikea nähdä. Nuoret vaikuttavat satunnaiselta joukolta ohikulkijoita. Myöhemmin raportoitiin, että välikohtauksen seurauksena kaksi naista olisi joutunut sairaalahoitoon.

He olivat tulleet alueelle sateenkaarimerkki rinnassaan.

– Sateenkaarimerkin pitäminen on mielestäni laitonta. Homojen seksuaalisuus on vääristynyt. Se on hirveää, sanoi aluetta huoltavan yhtiön edustaja Kiinan valtion läheiselle Global Times -lehdelle.

Kiinassa ei ole laitonta olla homo. Homoseksuaalisuus poistettiin rikosluokituksesta vuonna 1997. Sairaus se lakkaisi olemasta vuonna 2001.

Samaa sukupuolta olevien suhteiden laillistamista on ajettu oikeudessa saakka pari vuotta sitten. Hunanilainen miespari ei saanut avioliittolupaa, mutta pelkkä oikeuteen pääsy oli Kiinassa iso askel.

Valtio on tottunut päättämään ihmisten elämästä makuuhuoneasioita myöten.

Kiina ei ole vapaamielinen länsimaa mutta Kiina ei myöskään ole Venäjä: homofobiaa ei ruokita järjestelmällisesti viranomaisten toimesta eikä mies- tai naispareja vainota.

Mutta ei sukupuolivapaaseen rakkauteen myöskään rohkaista. Kiina on maa, missä minkäänlaista sooloilua ei katsota hyvällä. Valtio on tottunut päättämään ihmisten elämästä makuuhuoneasioita myöten.

Viime vuosina kansaa on asetettu yhä enemmän yhteen linjaan. Alkuvuodesta televisiosta kiellettiin “kaikenlaiset alakulttuurit”.

Samaa sukupuolta olevien rakkaussuhteet oli putsattu televisiosta jo pari vuotta aiemmin. Tuolloin laadittujen sääntöjen mukaan televisiossa ei tulisi näyttää mitään, mikä liioittelee yhteiskunnan pimeitä puolia. Tällaisiksi luettiin homoseksuaalisuus, seksi ja noituus.

Euroviisujen aikaan kiinalaiskanava katkaisi semifinaalilähetyksen Irlannin ja Albanian esiintymisen ajaksi. Irlannin kappaleen aikana lavalla nähtiin tanssiva miespari. Lisäksi kanava blurrasi sateenkaariliput ja esiintyjien tatuoinnit.

Euroopan yleisradiounioni perui sopimuksen kanavan kanssa.

Vaikka homous ei ole rikos, poliittista aktivismia Kiinassa ei kauaa katsella. Samaa sukupuolta olevien parien oikeuksia ajavien työ onkin nuorallatanssia. Ryhmiä valvotaan ja viranomaiset ovat pakottaneet heitä siirtämään tai perumaan kokoontumisia.

Ärsytyskynnyksen ylittävät näköjään myös sateenkaaret.

Toisaalta, huhtikuussa netissä nähtiin pieni kansannousu. Kiinan suosituimpiin kuuluva sosiaalisen median palvelu Sina Weibo ilmoitti kieltävänsä homoseksuaalisuuteen liittyvän sisällön. Nettikansa raivostui ja kerrankin sitä kuultiin.

Kävi ilmi, että homorakkaus ei sittenkään kuulu Kiinan valtion pahimpiin vihollisiin.

Kuten kaikkiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, myös tähän liittyy kiinalaisia erityispiirteitä.

Niistä saa hyvän kuvan dokumenttielokuvasta “Elämää kiinalaisessa kaapissa”. Elokuva kertoo kahden kolmekymppisten homoseksuaalin elämästä Kiinassa. Seuraa spoilereita.

Toinen päähenkilöistä on shanghailainen mies, Andy, jonka isä ei ollut koskaan itkenyt.

Kunnes kuulee poikansa olevan homo.

Erityisen kiinalainen on isän seuraava puhelu Andylle. Tunteet on asetettu syrjään ja tilalle on tullut rationaalisuus: poika voisi olla homo, kunhan menisi naimisiin ja saisi lapsen.

Shanghailaisessa puistossa järjestetään joka viikko avioliittomarkkinoita, joilla kiinalaisvanhemmat parittavat kiireisiä lapsiaan.

Siihen löytyy helposti konsti. Shanghailaisessa puistossa järjestetään joka viikko avioliittomarkkinoita, joilla kiinalaisvanhemmat parittavat kiireisiä lapsiaan. Mutta kaupungissa järjestetään myös kulissiavioliittomarkkinoita.

Siellä homot ja lesbot voivat pariutua vanhempiensa mieliksi. Lapsia pitäisi saada, jotta vanhempien ei tarvitsisi enää selitellä. Ja jotta myös samasta sukupuolesta kiinnostuneilla olisi joku joka huolehtii heistä vanhoina.

Sillä vaikka homoja ehkä on, puheet adoptio-oikeudesta ovat vielä kaukana.

Miten vapaasti Kiinassa sitten uskaltaa rakastaa toista miestä tai naista? Sitä on moni kysynyt.

Löysin viimein hyvän vastauksen – tosin joudun lainaamaan sen lehtiotsikosta.

Miehen on ihan ok olla miehen kanssa, naisen rakastaa naista, kunhan he eivät julista asiaansa.

Kiinassa on yhä ihan ok olla homo.

Näin otsikoi Foreign Policy -lehti pari kuukautta sitten. Ja osui mielestäni naulan kantaan. Miehen on ihan ok olla miehen kanssa, naisen rakastaa naista, kunhan he eivät julista asiaansa.

Ja juuri näin moni toimii: YK.n tutkimuksen mukaan vain viisi prosenttia kiinalaisista homoista ja lesboista on tullut kaapista.

Kolme vuotta sitten osallistuin ystävieni kanssa Shanghaissa Pride-elokuvafestivaaliin.

Elokuvia esitettiin muistaakseni jonkun eurooppalaisen maan konsulaatin tai kauppakamarin tiloissa. Se oli tavallinen kerrostalo, jonka ala-aulassa oli vartija ja suuri tapahtuvaa mainostava banneri.

Kun elokuva loppui, tulimme alas aulaan. Banneri oli siirretty hissin vierestä nurkkaan, kuvapuoli vasten seinää. Kuin kuriton lapsi, joka on käsketty katumaan tekojaan.

Vartija istui pulpettinsa takana muina miehinä. En tietenkään tiedä varmaksi, oliko se hän vai joku talon asukkaista. Mutta joku oli käynyt aulassa ja ajatellut: “Se olkoon tuossa, kunhan minun ei tarvitse katsoa sitä.”

Jenny Matikainen

Kirjoittaja on Ylen Aasian-kirjeenvaihtajana. Hän katsoo tässä blogissa Kiinaa eri kanteilta ja uskoo, että asian ymmärtäminen ei tarkoita, että olisi siitä samaa mieltä.