PAM tyrmistyi: Linnanmäki kielsi työntekijöiden tapaamisen

Linnanmäki perustelee ratkaisua asiakasturvallisuudella. PAM hämmästelee huvipuiston päätöstä ja pitää jyrkkää linjaa poikkeuksellisena.

Linnanmäki
Linnanmäen törmäilyautoja.
Ted Urho / Yle

Palvelualojen ammattiliiton työntekijät kiertävät parhaillaan työpaikkoja valtakunnallisen PAMia ilmassa -tapahtuman merkeissä.

– Meidän henkilökunta jalkautuu työpaikoille keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Työehtosopimusneuvottelut ovat melkein kaikilla meidän aloilla päättyneet, joten haluamme olla käytettävissä, jos työntekijöillä on kysyttävää esimerkiksi palkankorotuksista, PAMin Helsinki-Uudenmaan aluepäällikkö Johanna Sparf kuvailee tapahtuman luonnetta.

Linnanmäen käynti tyssäsi kuitenkin alkuunsa keskiviikkona. Vierailusta oli Sparfin mukaan sovittu etukäteen.

– Meillä oli mukana PAMilaisia nuoria ja oli tarkoitus ajella heidän kanssa vuoristoradassa ja ottaa valokuvia. Kuvausluvat ja muut oli hankittu etukäteen sekä sovittu, että ollaan päivä siellä ja tavataan samalla Lintsin työntekijöitä.

Linnanmäki: PAM oli tervetullut, mutta tietyin rajoituksin

Linnanmäen markkinointipäällikön Tero Sjöbergin mukaan huvipuiston työntekijöiden kuvaamisesta ei ollut etukäteen tehtyä sopimusta. PAMin työntekijät olivat kuitenkin Sjöbergin mukaan tervetulleita huvipuistoon ja heille oli muun muassa järjestetty oma rannekemyynti käyntiä varten.

Linnanmäki ei kuitenkaan hyväksynyt työntekijöiden kanssa keskustelemista, koska he vastaavat työajallaan asiakkaiden turvallisuudesta. PAM ei tätä selitystä niele.

– Me olemme itsekin ammattilaisia omassa työssämme, joten tiedämme, että milloin on sopiva hetki keskustelulle ja milloin ei. Eikä ole kyse mistään pitkistä haastatteluista, vaan olisimme lähinnä käyneet moikkaamassa ja muistuttamassa PAMin olemassaolosta. Olemme kiertäneet myös muissa huvipuistoissa, eikä ikinä ole ollut mitään ongelmia, PAMin Johanna Sparf huomauttaa.

PAM moittiikin Linnanmäkeä ammattiliittovastaisuudesta. Tämän markkinointipäällikkö Tero Sjöberg kiistää todeten, että Linnanmäki ei halua puuttua siihen, mihin liittoihin heidän työntekijänsä kuuluvat. Linnanmäen edustaja otti PAMin materiaalit vastaan huvipuiston portilla ja aikoi toimittaa ne työntekijöille sopivassa välissä.

– Pidän Linnanmäen toimintaa erittäin poikkuksellisena. Lähinnä joissain pienissä liikkeissä on saattanut omistaja olla vastahankainen, mutta Linnanmäki on kuitenkin iso työnantaja, Sparf päättää.