Sisäministeriö esittää: Kriisinhallintakeskus siirretään Kuopiosta Helsinkiin

Sisäministeriö teki esityksensä Helsinkiä, Säkylää, Tamperetta ja Kuopiota vertailevan selvityksen perusteella.

kriisinhallinta
Kriisinhallintakeskuksen kyltti.
Sakari Partanen / Yle

Sisäministeriö esittää uudestaan Kriisinhallintakeskuksen siirtämistä Kuopiosta Helsinkiin. Sisäministeriö teki selvityksen, jossa vertailtiin Helsinkiä, Tamperetta ja Säkylää Kriisinhallintakeskuksen nykyiseen sijaintipaikkaan Kuopioon.

Selvityksen mukaan Kriisinhallintakeskus ei ole pystynyt kehittymään ja vastaamaan siviilikriisinhallinnan uusiin haasteisiin toivotulla tavalla. Sisäministeriön mukaan Kriisinhallintakeskuksen olennaiset yhteistyökumppanit ovat pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja siksi Helsinki olisi sidosryhmien ja kansainvälisten vieraiden kannalta paras sijoituspaikka.

Selvityksessä arvioidaan, että keskuksen toimitilakustannukset kasvaisivat Helsingissä nykyisestä, mutta kyse ei olisi merkittävästä erosta. Matkakustannukset sen sijaan selvityksen mukaan laskisivat, jos keskus sijaitsisi Helsingissä.

Selvityksessä kerrotaan myös muun muassa, että enemmistö Kriisinhallintakeskuksen Kuopion työntekijöistä ei ole halukas siirtymään muualle. Kriisinhallintakeskuksessa työskentelee noin 20 henkilöä.

Kriisinhallintakeskus on siviilikriisinhallinnan ja kansainvälisen pelastustoiminnan osaamiskeskus, joka perustettiin Kuopioon Pelastusopiston yhteyteen vuonna 2007.

Sisäministeriö on toimittanut selvityksen keskiviikkona Alueellistamisen koordinaatioryhmälle. Ryhmä aikoo antaa selvityksen perusteella lausunnon Kriisinhallintakeskuksen sijaintipaikasta 14. kesäkuuta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat (siirryt toiseen palveluun).