Sähköiset kirjat kasvavat pokkareiden kustannuksella – "Se on harmi, koska formaatti on älyttömän kätevä" sanoo kustantaja

Kustantajien taskukirjojen myynti on laskenut usean vuoden ajan. Sähköisten julkaisujen osuus on muutamassa vuodessa liki kaksinkertaistunut. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

kulttuuri
Nainen lukee pokkaria.
Henrietta Hassinen / Yle

Digikirjojen voi sanoa viime vuonna lyöneen itsensä läpi. Sähköisten julkaisujen osuus kustantajien myynnistä on vuodesta 2012 lähes tuplaantunut. (Suomen kustannusyhdistys) (siirryt toiseen palveluun)

Jyväskyläläisen Atenan kustantajan Ville Rauvolan mielestä kasvu on tapahtunut taskukirjojen eli pokkareiden kustannuksella.

Taskukirjojen myynti on ollut vuotta 2016 lukuun ottamatta usean vuoden ajan selvässä laskussa. Vuosi 2016 oli huippuvuosi, jolloin pokkarimyynnin arvo oli 7,1 miljoonaa. Usean vuoden sitä ennen myynti laski, ja viime vuonna pokkareiden kokonaismyyntiä oli noin 5,6 miljoonaa. (Suomen Kustannusyhdistys) (siirryt toiseen palveluun)

paperikirjoja ja kindle lukulaite
AOP

– Myös valikoima on kaventunut. Se on harmi, koska pokkarit ovat älyttömän kätevä formaatti esimerkiksi lomaillessa, Rauvola sanoo.

Pokkareita eli taskukirjoja ovat pehmeäkantiset kirjat, mutta sarjakuvakirjoja niihin ei lueta kuuluviksi. Kovakantinen kirja on sidottu (sid.) ja pehmeäkantinen nidottu (nid.).

Samaa laskua pokkareiden myynnissä on näkyvissä tänäkin vuonna, mutta Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson muistuttaa, että kirja-alalla vuosi on vasta alussa, koska myynti keskittyy vahvasti loppuvuoteen.

– Kesäkin on vasta edessä ja loma-aikoina pokkareita luetaan paljon.

Äänikirjat tuovat uusia lukijoita

Suurista kustantajista esimerkiksi Otavassa pokkareiden myynnin lasku ja valikoiman kaventuminen eivät näy: pikemminkin myynti kasvoi viime vuonna.

– Valikoimallekaan ei ole mitään radikaalia tapahtunut. Pokkari tehdään usein kirjasta, joka on menestynyt kovakantisena hyvin. Myös elokuvat ja sarjat näkyvät pokkareiden myynnissä – ne saavat ikään kuin uuden elämän, myyntijohtaja Nona Ratia sanoo.

Se on harmi, koska pokkarit ovat älyttömän kätevä formaatti esimerkiksi lomaillessa.

Kustantaja Ville Rauvola

Pokkareiden uhkana Ratia ei digikirjoja näe: pikemminkin sähköiset muodot, etenkin äänikirjat ovat tuoneet uusia lukijoita. Samaa sanoo Atenan kustantaja Ville Rauvola:

– Meillekin tulee palautetta, että ihmiset, jotka eivät ole koskaan lukeneet yhtään kirjaa, ovat löytäneet äänikirjat.

Sormi ohjaa lukemista.
Nella Nuora / Yle

Rauvolan mukaan digitaalisuus tuo uutta aikaa "lukemiseen" myös jo ennestään paljon lukeville.

– He ovat löytäneet uuden kanavan käyttää kirjoja: esimeriksi kirjojen lukuaikapalvelussa kuunnellaan paljon äänikirjoja, jotka eivät vaadi riippukeinussa istumista ja aktiivista lukemista, vaan silloin voi olla lenkillä tai ajaa autoa.

Rauvola uskoo, että digitaaliset kirjat siivittävät koko kirja-alan kokonaiskasvua.

Otavan sähköiset tuotteet kasvoivat viime vuonna paljon prosentuaalisesti, mutta euromääräisesti osuus myynnistä ei ole vieläkään kovin suuri.

Koko maassakin kustantajien yli 250 miljoonan euron jälleenmyynnistä sdigitaalisten julkaisujen osuus on vain vajaat 35 miljoonaa euroa. (Suomen Kustannusyhdistys) (siirryt toiseen palveluun)

Sähköisten julkaisujen luvussa on mukana esimerkiksi tietokantoja, joilla ei tavalliselle kuluttajalle ole juuri merkitystä. Ammatillisten digikirjastojen osuus on noin 21 miljoonaa euroa, kun kaunokirjallisuuden ja lasten kirjojen osuus myynnistä on vain noin neljä miljoonaa.

Kirjojen kokonaismarkkina, jossa kirjakaupatkin ovat mukana, on noin puoli miljardia. (Tilastokeskus)

Muutama vuosi sitten konmaritettiin, nyt ihmiset haluavat kehittää siivota ja järjestää päätään.

Kustantaja Ville Rauvola

Ratian mukaan esimerkiksi neljä vuotta sitten myytiin vielä cd-muotoisia äänikirjoja runsaasti, mutta kovasta kasvusta huolimatta ladattavat äänikirjat eivät viime vuonna yltäneet edes samoihin lukuihin.

– Enää cd-kirjoja ei edes tehdä, vaan sekä ääni- että sähköiset kirjat ovat kaikki ladattavia.

Kirjojen myynti kasvussa

Kokonaisuudessaan kirjojen myynti kääntyi viime vuonna usean vaikean vuoden jälkeen nousuun. Viime vuonna yleisen kirjallisuuden kustantajien jälleenmyynnissä mitattiin noin kolmen prosentin kasvua (siirryt toiseen palveluun). Erityisesti käännetty kaunokirjallisuus oli vahvassa nousussa. (Suomen Kustannusyhdistys)

Vuonna 2016 kustantajien kirjojen kokonaismyyntiä siivittävät oppikirjat: muuttuneet opetussuunnitelmat lisäsivät oppikirjojen myyntiä liki 15 prosenttia. Samaan aikaan yleisen kirjallisuuden myynti oli kolme prosenttia miinuksella.

– Viime vuonna myynnin kasvu oli niin sanotusta aitoa, koska yleisenkin kirjallisuuden myynti nousi kolme prosenttia, kokonaisuudessaan myynti kasvoi yli 13 prosenttia (siirryt toiseen palveluun), Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho sanoo.

Viime vuonna oppikirjojen osuus kaikista kustantajien jälleenmyydyistä kirjoista oli 41 prosenttia, tietokirjojen 32,3 prosenttia ja kaunokirjallisuuden 13,9 prosenttia. (Suomen Kustannusyhdistys)

Siivouksesta pään järjestelyyn

Tietokirjojen hyvä myynti on yksi syy, miksi jyväskyläläisessä kustantamossa viime vuodet ovat olleet selvästi parempia kuin alalla keskimäärin. Atenalla on ollut menestyneitä tietokirjoja, ja niitä siivittää kustantaja Ville Rauvolan mukaan "elämäntaitokirjojen kestävä trendi."

– Muutama vuosi sitten konmaritettiin, nyt ihmiset haluavat kehittää siivota ja järjestää päätään.

pokkari

Jyväskyläläiskustantamossa tämän vuoden hitti on itsetuntemus- ja ihmistuntemuskirja Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni, jota on myyty jo tähän mennessä tietokirjalle huima määrä: 20 000 kappaletta.

– Elämäntaitokirjojen rinnalle ja tilalle syntyy kuitenkin koko ajan myös uusia ilmiöitä. Pari vuotta sitten keittokirjat olivat nosteessa, samoin esimerkiksi aikuisten värityskirjat, Rauvola sanoo.

Kirjakauppaliiton Laura Karlssonin mukaan elämäntaitokirjat ovat keikkuneet Suomi lukee -listoilla pitkään.

– Kirjoja on tullut vieläkin julki useita ja ne ovat olleet kysyttyjä.

Vaikka elämän tavaroiden järjestyshuumassa kirjoja on hävitetty kotihyllyistä, lukeminen ei ole hiipunut. Jonkinlainen kahtiajako kirjojen "kulutukseen" on kuitenkin tullut.

– Toisaalta kirjallisuutta kulutetaan eli sitä luetaan, mutta sitä ei välttämättä haluta säilyttää. Sitten on toinen ryhmä ihmisiä, jotka haluavat kirjan myös esineenä omaan hyllyynsä, Rauvola sanoo.

Tästä vuodesta Karlsson odottaa hyvää, sillä kirjamyynti noudattaa enimmäkseen yleistä taloustilannetta.

– Kuluttajien luottamus talouteen on kuluttajabarometrin mukaan ennätyskorkealla.