Harvinainen tunnustamisoikeudenkäynti: kattourakoilla huijannut yrittäjä sopi syyttäjän kanssa tuomiostaan

Kattourakoitsija jätti remontteja kesken ja huijasi rahaa omakotitalojen omistajilta.

kattotyö
Istuntosali Lahden oikeustalossa.
Oikeudenkäynti koskee muun muassa yhtiön vuonna 2015 tekemiä urakkasopimuksia kattoremonteista.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus käsittelee kesäkuun 26. päivänä harvinaisessa tunnustamisoikeudenkäynnissä kattourakoitsijan petosrikosten tuomioesitystä.

Syyttäjän tuomioesitys koskee 12 petosta ja 13 törkeää petosta, jotka ovat tapahtuneet etupäässä Päijät-Hämeessä.

Yksityishenkilöt ovat tehneet kattofirman kanssa urakkasopimuksia kattoremonteista, mutta aloitetut työt ovat jääneet kesken. Lisäksi vahinkoa on syyttäjän mukaan kärsinyt rahoitusyhtiö, jota on erehdytetty muun muassa tekaistuilla luottohakemuksilla.

Tekoihin liittyvistä 18 väärennösrikoksesta syyttäjä ei ole syyteneuvottelun tuloksena syytteitä nostanut.

Syyttäjän tuomioesitys koskee yhtä kattourakoitsijayhtiön johtohenkilöä. Asianomistajien vahingot jutuissa nousevat noin 270 000 euroon.

Tuomioesitys tullaan käsittelemään tunnustamisoikeudenkäynnissä, joka on tavallista oikeudenkäyntiä kevyempi prosessi. Siinä voidaan sopia lievemmästä rangaistuksesta ja nopeutetusta oikeuskäsittelystä.

Epäilty on syyttäjä Minna Riskin mukaan tunnustanut teon. Epäilty on neuvotellut syyttäjän kanssa tuomiostaan, jonka käräjäoikeus hyväksyy keskäkuun lopun käsittelyssä. Mahdollisuus syytteestä sopimiseen on ollut käytössä Suomessa vasta vuoden 2015 alusta alkaen.

Lue lisää: Poliisi: Kattofirma vei rahat ja jätti remontit kesken –huijauksesta kärsivät tavalliset omakotitalojen omistajat