Postinjakelu kilpailutettiin pikkukylässä: päivän lehti tulee vasta illalla – pettyneet asukkaat kutsuvat päättäjät neuvonpitoon

Päijäthämäläisessä maalaismaisemassa tuskaillaan postinjakelun ulkoistuksen vaikutuksia.

postin toiminta
Mustjärveläinen Esko Ojala postilaatikkonsa edessä.
Mustjärveläinen Esko Ojala postilaatikkonsa edessä.Anja Suominen

Nykyään ei ole mitenkään tavatonta, että aamun sanomalehti tulee syrjäseudulla vasta illalla. Mustjärven asukkaat Päijät-Hämeen Asikkalassa ovat käärmeissään postin myöhäisestä saapumisesta. Matkaa lähimpään taajamaan Vääksyyn on yli 20 kilometriä.

Päivän lehti on kolahtanut myöhäisimmillään postilaatikkoon kello 19.30, paljastaa Esko Ojala.

– Minulla on matkaa laatikolle 400 metriä. Vaimon kanssa vuoronperään käydään katsomassa, että joko se sanomalehti olisi viimein tullut. Tuskin uskalletaan ajatella tulevaa talvikautta: pimeää, pakkasia ja sateita. Ei ole mitenkään kiva kyttäillä lehden saapumista.

Kansanedustajia ei kyllä miittinki tunnu pahemmin kiinnostavan.

Esko Ojala

Alueella on noin 200 kotitaloutta. Lehdet, paketit ja kirjeet ovat tulleet Mustjärvellä tavallista myöhemmin laatikoihin toukokuusta lähtien. Syynä on Postin tekemä ulkoistus jakeluun, myöntää aluepäällikkö Kai Taam.

– Uusi yhteistyökumppanimme on opetellut uutta reittiä. On ollut epäonneakin matkassa, koska ajoneuvo on hajonnut kesken kaiken.

Ennen Mustjärven alueella liikennöi kaksi postiautoa päivässä. Nyt enää yksi.

– Printin volyymi laskee, joten tavoitteena on laskea jakelun kustannuksia muun muassa reittejä yhdistämällä.

Mustjärvelle sanomalehti jaetaan Postin perusjakelussa, koska alueella ei ole sanomalehden varhaisjakelua.

– Postin jakeluaika vaihtelee päivittäin postimäärien mukaan, kertoo Taam.

Postin lajittelukeskus.
Juha Kivioja / Yle

Paketit saadaan paremmin perille alkuillasta

Postin aluepäällikkö Kai Taam löytää aiempaa myöhäisemmästä jakelusta hyviäkin puolia.

– Verkkokaupasta tilatut paketit saadaan paremmin toimitettua, kun ihmiset ovat alkuillasta kotona.

Mustjärveläiset eivät purematta niele tilannetta. Asukkaat järjestävät sunnuntaina neuvottelun, jonne on kutsuttu kunnan päättäjiä, postin edustaja ja jopa kansanedustajia.

– Kansanedustajia ei kyllä miittinki tunnu pahemmin kiinnostavan. Ilmeisesti vain Ville Skinnari (sd.) on tulossa, ihmettelee Esko Ojala.

Postin aluepäällikkö ei ennätä sunnuntaina paikalle henkilökohtaisen esteen vuoksi, mutta lupaa osallistua kylätoimikunnan tapaamiseen myöhemmin.

Lue lisää:

Posti uudisti jakelua, osa saa aamun lehden iltakahdeksalta – "Säästöä vai kiusantekoa?"

Posti teki historiallisen uudistuksen ja muutti päiväpostin paikoin iltapostiksi – huomasiko kukaan?