Punainen Risti on vetänyt pois työntekijöitä Jemenistä – syynä uhkaukset

Järjestö vaatii kaikkia konfliktin osapuolia takaamaan avustustyöntekijöiden turvallisuuden.

Jemen
Kansainvälinen Punainen risti on saanut lennätettyä perille toisen apulastin Jemeniin.
Ensimmäiset avustuslennot saapuivat Jemeniin 2015. Punaisen Ristin työskentely maassa on tullut entistä vaikeammaksi.Yahya Arhab / EPA

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ilmoitti järjestön vetäneen 71 työntekijää pois Jemenistä.

Avustusjärjestö vaatii Jemenin konfliktin osapuolia takaamaan työntekijöidensä turvallisuuden, jotta järjestö voi jatkaa toimintaansa sisällisodan repimässä maassa.

Kansainvälisen Punaisen Ristin toiminnanjohtajan Dominik Stillhartin mukaan järjestön työntekijöitä on viime viikkoina uhkailtu ja avustustyötä on häiritty. Huhtikuussa tuntematon asemies surmasi Punaisen Ristin työntekijän Jemenin lounaisosissa.

Maan sisällissodassa ovat vastakkain Jemenin presidentille Abed Rabbo Mansour Hadille uskolliset hallituksen joukot ja shiialaiset huthikapinalliset.

Sotaan on sekaantunut myös ulkovaltoja. Saudi-Arabian johtama liittouma tukee maan hallitusta ja pommittaa kapinallisjoukkoja, joiden väitetään saavan tukea Iranilta.

YK on kutsunut Jemenin kriisiä maailman pahimmaksi humanitääriseksi katastrofiksi puoleen vuosisataan.

YK valmistelee uutta rauhansuunnitelmaa

YK on parhaillaan laatimassa uutta luonnosta rauhansopimukseksi, jonka toivotaan päättävän yli kolme vuotta jatkunut konflikti.

Uutistoimisto Reutersin mukaan sopimusluonnos vaatii huthikapinallisia luopumaan ohjuksista, joita se on käyttänyt Saudi-Arabiaa vastaan.

Vastineeksi tästä Saudi-Arabian johtaman liittouman tulee lopettaa käynnissä oleva pommituskampanja. Suunnitelman mukaan Jemeniin muodostettaisiin väliaikaishallitus.

Jemenin konfliktissa on kuollut arviolta 10 000 ihmistä. Maa kärsii vakavasta ruokapulasta, ja yli 22 miljoonaa ihmistä on arvioitu olevan humanitäärisen avun tarpeessa. Tilanteen vakavuudesta kertoo muun muassa koleratartuntojen kasvu.

Lue lisää:

Saudi-Arabia pysäytti seitsemän Jemenin kapinallisten ampumaa ohjusta – Yksi kuolonuhri

Venäjä esti veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvoston Jemen-päätöslauselman

Lähteet: Reuters