Curiosity-mönkijän löydös tuotti uuden pähkinän: Miksi metaanin määrä Marsissa vaihtelee?

Tutkijat eivät pysty sulkemaan pois biologista selitystä Marsin metaanitason vaihtelulle.

Mars (planeetat)
Mars-mönkijä Curiosity kivistä aavikkoa muistuttavassa ympäristössä.
NASA, JPL-Caltech

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Curiosity-mönkijä on havainnut Marsin metaanitason vaihtelevan eri vuodenaikoina. Talviaikaan metaania on mitattu planeetan kaasukehässä noin kolme kertaa enemmän kuin kesällä.

Tutkijat ovat erimielisiä siitä, mikä mahdollisesti aiheuttaa vaihtelun. Metaani voi olla peräisin jäästä, mutta tutkijoiden mukaan ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että vaihtelun takana olisi biologinen lähde.

Maapallolla suurin osa ilmakehän metaanista on peräisin kasveista ja eläimistä. Metaania on varastoitunut kuitenkin myös ikijäähän.

Ilmatieteen laitoksen avaruustutkija Ari-Matti Harri pitää tietoa Marsin metaanitason vaihtelusta merkittävänä.

– Metaania on havaittu Marsissa aiemminkin, mutta tarkkoja arvoja ei ole saatu mitattua. Ennen näitä tuloksia pelättiin, että metaanin mahdollinen vaihtelu voisi sekoittua Marsin kaasukehän luontaiseen vaihteluun. Nyt saatiin kuitenkin selvät lukemat, Harri sanoo.

Tutkijan mukaan vielä on mahdotonta sanoa, onko vaihtelun taustalla biologinen vai kivikemiallinen lähde. Yksi teoria uusien mittausten myötä saatiin kuitenkin karsittua pois.

– Aikaisemmin ajateltiin, että metaani voisi olla peräisin meteoriittien tuomista orgaanisista yhdisteistä. Nyt metaanitason vaihtelu on niin suurta, että meteoriitit eivät sitä pysty selittämään.

Nasan tutkijoiden uutta löydöstä on siivitetty suomalaisen tekniikan avulla. Curiosity-mönkijässä on mukana Ilmatieteen laitoksen ja Vaisala-yhtiön kehittämät kosteus- ja painemittarit.