1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. joukkoliikenne

Rovaniemen paikallisliikenteen seutulipun korvaa jatkossa palvelusetelillä hankittava sarjalippu

Palvelusetelillä tuettu Matkahuollon sarjalippu tulee myyntiin mahdollisesti juhannusviikolla.

Kuva: Hanne Kinnunen / Yle

Rovaniemen bussiliikenteessä poistuneen seutulipun korvaa jatkossa palvelusetelillä hankittava sarjalippu. Kaupunki sai varmistuksen asiaan torstaina.

Seutulippu poistui valikoimista toukokuun lopussa, minkä jälkeen Rovaniemen haja-asutusalueilla asuvat ovat joutuneet maksamaan lipustaan kalleimmillaan 557 euroa. Paikallisliikenne siirtyi kaupungin järjestämäksi 4. kesäkuuta, minkä jälkeen laki ei enää sallinut yksityisen joukkoliikenteen tukemista julkisin varoin.

Alustavien arvioiden mukaan palvelusetelillä tuettu Matkahuollon sarjalippu tulee myyntiin juhannusviikolla. Se sisältää 44 matkaa ja on voimassa kaksi kuukautta.

Entiseen seutulippuun verrattuna muut paitsi aikuiset matkustavat jatkossa halvemmalla. Aikuistenkin sarjalippu maksaa jatkossa enimmillään 85 euroa. Rovaniemen kaupunki maksaa asiakkaan puolesta sarjalipusta 30-514 euroa.

– Olen iloinen ja helpottunut siitä, että saimme kohtuuhintaisen lipputuotteen haja-asutusalueella asuville, säännöllisesti joukkoliikennettä käyttäville asiakkaille, sanoo joukkoliikenneinsinööri Hannu Kumpula kaupungin tiedotteessa.