1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Oulu

Kylmä alkukevät vaikutti muuttolintujen paluuseen Pohjois-Pohjanmaalla

Varhaisten muuttajien, kuten töyhtöhyyppien, kiurujen ja hanhien tulo viivästyi hieman tänä vuonna.

Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistyksen puheenjohtaja Esa Hohtolan mukaan Oulussa ei ole vielä havaittu tänä vuonna yhtään satakieltä. Kuva: AOP

Osa muuttolinnuista on palannut Suomeen pesimään.

Pohjois-Pohjanmaalla alkukevät eli maaliskuun loppu ja huhtikuun alku olivat kylmiä, mikä vaikutti muuttolintujen paluuseen.

Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistyksen puheenjohtaja Esa Hohtola kertoo, että varhaisten muuttajien, kuten töyhtöhyyppien, kiurujen ja hanhien tulo viivästyi hieman keskimääräisestä. Yleensä ensimmäiset kiurut ja töyhtöhyypät tulevat maaliskuun lopussa, nyt vasta huhtikuun alussa.

Hohtolan mukaan toukokuun lämpöiset ilmat toki kirittivät muuttoa, mutta silti niin sanottuja yölaulajia ei ole tullut tänä vuonna kovin paljoa.

– Esimerkiksi Oulussa ei ole vielä havaittu yhtään satakieltä tai viitakerttusta, Hohtola kertoo.

Hohtola muistuttaa, että viime kevät oli vielä huonompi yölaulajien osalta.

Myös tiettyjen suolintujen, kuten niittykirvisten ja keltavästäräkkien vähyyttä on aprikoitu, mutta varsinaista laskentatietoa näistä ei vielä ole.

Oulun seudulla pesii kuitenkin useita lajeja, jotka ovat harvinaisia tai vähälukuista muualla Suomessa.

– Näitä ovat muun muassa rantakurvi, mustapyrstökuiri, pikkutiira, ristisorsa ja mustavaris, Hohtola sanoo.

Hohtolan mukaan Oulu on lähes ainoa paikka Euroopassa, jossa rantakurvi pesii.