Syyttäjä vaatii Lönnrotinkadun yliajajalle murhatuomiota: Saattaa vaikuttaa omaisten mahdollisuuteen saada korvauksia

Käräjäoikeus jätti toukokuussa yliajajan tuomitsematta rangaistukseen.

rikokset
Poliisi suorittaa teknistä tutkintaa Lönnrotinkadun ja Annankadun risteyksessä Helsingissä.
Poliisi suoritti teknistä tutkintaa Lönnrotinkadun ja Annankadun risteyksessä Helsingissä heinäkuussa.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Syyttäjä pitää Helsingin Lönnrotinkadun viimekesäistä yliajoa murhana ja valittaa hovioikeuteen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Toukokuussa käräjäoikeus jätti kuuden ihmisen päälle ajaneen miehen tuomitsematta rangaistukseen, koska hän oli mielentilatutkimuksen perusteella syyntakeeton.

Syyttäjä katsoo, että yliajaja ajoi jalankulkijoiden päälle tahallaan. Syyttäjän mukaan aikoinaan kuultiin lukuisia todistajia ja teko on hänen mukaansa tahallinen.

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski kertoo, että syyntakeettomalle tekijälle murhatuomiolla ei olisi merkitystä, sillä hän on tahdonvastaisessa hoidossa. Sen sijaan menehtyneen uhrin omaisille murhatuomio voi olla merkityksellinen.

– Murhatuomiolla saattaa olla merkitystä siihen, että korvausvaatimukset menestyvät paremmin, jos se on tahallinen teko, tahallinen rikos, Velitski sanoo.

Helsingin käräjäoikeus jätti Lönnrotinkadun yliajajan tuomitsematta rangaistukseen syyntakeettomana. Syyttäjä vaati miehelle rangaistusta murhasta, kuudesta tapon yrityksestä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.