Hänen musiikkiinsa rakastuivat elokuvantekijät Kubrickista Lynchiin – maailman merkittävimpiin nykysäveltäjiin lukeutuva Krzysztof Penderecki säveltää yhä 85-vuotiaana

Penderecki oli mukana avaamassa klassisen musiikin kesäfestivaalikautta Naantalissa.

säveltäminen
Krzysztof Penderecki
Krzysztof Penderecki johtaa usein omia teoksiaan.Naantalin musiikkijuhlat

Ääni vyöryy kohti tuntematonta. Musiikki herättää mielikuvia yleishälytyksestä. Soiko sellainen Hiroshimassa 6. elokuuta 1945?

Trenodia Hiroshiman uhreille (1959) on avantgardistinen kulttiteos, joka vei Krzysztof Pendereckin klassisen maailman huipulle.

Toisen maailmansodan keskellä varttunut puolalainen säväytti pakahduttavilla äänivalleilla ja ennakkoluulottomalla asenteella soittotekniikoita kohtaan.

– Olin nuori ja kirjoitin hyvin modernia musiikkia. Silloin katse oli tulevaisuudessa, mutta sittemmin olen alkanut tuntea yhä enemmän yhteenkuuluvuutta menneen kanssa, säveltäjä sanoo Ylen haastattelussa Naantalissa.

Hiroshima-aiheinen, jousisoittimille kirjoitettu kappale on yksi populaarikulttuurin puolelle läikehtivistä Pendereckin teoksista. Sitä on käytetty lukuisissa elokuvissa ja sarjoissa, muun muassa Alfonso Cuarónin Children of Menissä ja David Lynchin Twin Peaksissä.

Kihisevä Polymorphia-teos on sen sijaan tuttu muun muassa kauhuelokuvista Hohto ja Manaaja. Elokuvantekijät rakastavat Pendereckin musiikkia ja erityisesti hänen varhaista tuotantoaan.

– He ovat itse asiassa tehneet hyvää työtä yhdistäessään musiikkia ja elävää kuvaa. Se on auttanut myös minua säveltäjänä saamaan julkisuutta, Penderecki myöntää.

Samaan aikaan säveltäjää huvittaa se, että hänen musiikkiaan käytetään usein luomaan piinaavaa tunnelmaa.

– Omasta mielestäni musiikkini ei ole pelottavaa. Siinä on sitä paitsi paljon huumoria mukana. Mutta olin silloin nuori ja halusin järkyttää ihmisiä.

Naantalista löytyy huipputaiteilijoita maailmalle

Naantalin musiikkijuhlilla Penderecki vieraili ensimmäistä kertaa jo 24 vuotta sitten. Taiteellisen johtajan Arto Noraksen hyvä ystävä on festivaalin vakiovieraita. Tänä vuonna 85 täyttävä säveltäjä tosin matkustaa nykyään vain yhdessä Elżbieta-vaimonsa kanssa.

Naantalin kylpylän terassilla käy selväksi, että Pendereckin koko elämä on musiikkia.

– Se on minulle täysin luontevaa. Olin viisi, kun isäni antoi minulle viulun ja ohjasi opettajalle. Kirjoitin ensimmäiset kappaleeni – tosin aivan tonaalista musiikkia – kuusivuotiaana. Silloin löysin yhteyden musiikkiin, Penderecki kertoo.

Sävellystyö jatkuu yhä lähes päivittäin. Entä kiinnostavatko elokuvat säveltäjää?

– Ei minulla riitä aikaa sellaiseen. Jos en kirjoita musiikkia, niin sitten luen. Toivon, että voin jatkaa säveltämistä vielä pitkään.

Perheelläni on aina ollut luja side kirkkoon ja Jumalaan.

Krzysztof Penderecki

Naantali on Pendereckille paitsi rakas kesäkaupunki myös paikka, josta hän on löytänyt yhteistyökumppaneita maailmalle. Esimerkiksi tenori Tuomas Katajala ja sopraano Johanna Rusanen-Kartano ovat tuttu näky maailmalla Pendereckin isännöimissä tapahtumissa. Maestro on kohdannut laulajat ensi kertaa juuri Naantalissa.

– Täällä esiintyy aina samoja taiteilijoita. Olemme kuin Arton suurta perhettä, Penderecki myhäilee.

Elżbieta Penderecka, Arto Noras ja Krzysztof Penderecki.
Elżbieta Penderecka, Arto Noras ja Krzysztof Penderecki.Yle

Aikamme vaikuttavinta hengellistä musiikkia

Tätä nykyä Penderecki suhtautuu isällisen ymmärtäväisesti nuoreen itseensä. Avantgarde, kokeileva modernismi – hauskoja, aikaan sopivia villityksiä. Sävelkieli on sittemmin kultivoitunut.

Teosten mieleenpainuvat otsikot tai sävelten käyttö klassikkoelokuvissa ovat lopulta vain kuorrutusta itse asialle eli musiikille. Ylimääräisestä riisuttuna jäljelle jää jotain ikuista. Katolilainen puolalaissäveltäjä on kirjoittanut, ja kirjoittaa yhä, aikamme vaikuttavinta hengellistä musiikkia.

– Uskonnollinen vokaalimusiikki on minulle hyvin rakasta. Perheelläni on aina ollut luja side kirkkoon ja Jumalaan.

Säveltäjä arvioi, että hänen tuotannostaan 80 prosenttia on ainakin jollain tapaa kytköksissä teksteihin.

– Ja ne tekstit ovat lähes aina pyhiä, hän sanoo.

Penderecki johti kuluneella viikolla omaa kuoromusiikkiaan Naantalin musiikkijuhlilla. Kuorona oli turkulainen Key Ensemble. Esityksen voit kuunnella Yle Areenasta.

Naantalin musiikkijuhlat jatkuu 16. kesäkuuta saakka.