Presidenttipari aloittaa kesän vieton Kultarannassa

Presidentin kanslia ei kerro, onko tervetulovastaanotolla mukana presidenttiparin poikavauva

Kultaranta
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio
Sauli Niinistö ja Jenni HaukioPelle T. Nilsson / AOP

Presidenttipari siirtyy tänään presidentin kesävirka-asuntoon Kultarantaan Naantaliin.

Kaupunki järjestää tervetulovastaanoton venesatamassa alkuillasta, jolloin Sauli Niinistö ja Jenni Haukio tapaavat myös kansalaisia. Presidentin kanslia ei kerro, onko tilaisuudessa mukana pariskunnan poikavauva.

Ohjelmassa myöhemmin illalla on konsertti Naantalin kirkossa.

Kesäkuun puolivälin aikaan Niinistö isännöi kuudetta kertaa Kultaranta-keskusteluita, joihin osallistuvat muun muassa YK:n pääsihteeri Antonio Guterres, pääministeri Juha Sipilä (kesk.), Ruotsin entinen pää- ja ulkoministeri Carl Bildt sekä presidentti Martti Ahtisaari.

Keskusteluiden teemana on tänä vuonna kansainvälisen järjestelmän tulevaisuus. Keskusteluissa pohditaan muun muassa keinoja vahvistaa EU:ta.

Kultaranta on ollut presidentin kesävirka-asuntona vuodesta 1922. Päärakennuksen, vuonna 1916 valmistuneen graniittilinnan, on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck, jonka muita tunnettuja töitä ovat muun muassa Tampereen tuomiokirkko, Kallion kirkko Helsingissä sekä säveltäjä Jean Sibeliuksen koti Ainola Järvenpäässä.

Yleisö pääsee tutustumaan Kultarannan puistoalueeseen perjantai-iltaisin. Alueella järjestetään myös opastettuja kierroksia