G7-kokouksen yllättävä päätös: ensin yksimielisyys, sitten Trumpin raivonpurkaus

Johtavien teollisuusmaiden kokous Kanadassa päättyi sekaannukseen.

Justin Trudeau
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kuvattuna G7-kokouksen aamiaisella 9. kesäkuuta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kuvattuna G7-kokouksen aamiaisella 9. kesäkuuta.Saul Loeb / AFP

Johtavien teollisuusmaiden G7-kokous päättyi eilen lauantaina hämmentyneisiin tunnelmiin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump poistui kokouksesta jo ennen sen päättymistä, mutta hän oli ilmeisesti hyväksynyt kokouksen loppujulkilausuman. Ainakin näin tulkitsi isäntämaa Kanadan pääministeri Justin Trudeau, joka kertoi asiasta kokouksen jälkeen tiedotustilaisuudessa.

Trudeau kertoi olevansa iloinen, sillä "kaikki seitsemän maata" olivat hyväksyneet loppulausuman. Julkilausumassa todettiin, että "vapaa, reilu ja vastavuoroisesti hyödylliset kauppa ja investoinnit luovat vastavuoroisia etuja, jotka ovat kasvun ja työpaikkojen luomisen moottoreita".

Trump, joka oli tuossa vaiheessa jo Air Force One -koneessa matkalla kohti Singaporea lähetti tuohtuneen tviitin, jossa hän sanoi Trudeaun puhuneen tiedotustilaisuudessa epärehellisesti.

Trump jatkoi ilmoittamalla, että oli antanut virkamiehilleen määräyksen vetää takaisin Yhdysvaltain hyväksynnän loppulausunnolle.

Kanadan hallitus ei aluksi kommentoinut Trumpin yllätyshyökkäystä. Myöhemmin Trudeaun tiedottaja totesi muiden G7-maiden olevan sitoutuneita kokouksen tekemiin päätöksiin.

Tiedottaja painotti, ettei pääministeri sanonut tiedotustilaisuudessa mitään sellaista, mitä hän ei olisi jo aiemmin sanonut julkisesti ja Trumpille suoraan.

Trudeau totesi myöhemmin, että Yhdysvaltain asettamat tuontitullit haittaavat teollisuutta ja työntekijöitä rajan molemmin puolin. Trudeau aikoo asettaa vastatulleja Yhdysvaltain tuotteille heinäkuun alusta lukien. Tullien kohteista ei ole vielä tietoa.

Neuvonantajat Trumpin tukena

Myöhemmin Trumpin neuvonantajat moittivat eri medioille (siirryt toiseen palveluun) Trudeauta.

Yhdysvaltain kansallisen talousneuvoston johtaja Larry Kudlow sanoi CNN:n haastattelussa, että Kanadan pääministeri Trudeau "puukotti meitä selkään".

Trumpin toinen neuvonantaja Peter Navarro puolestaan kertoi tv-kanava Foxin haastattelussa, että Trudeau on "heikko ja epärehellinen" ja "helvetissä on erityinen paikka" hänelle.

Kanadan ulkoministeri Chrystia Freeland kommentoi yhdysvaltalaisten reaktioita sunnuntaina. Hän sanoi henkilökohtaisesti pitävänsä Yhdysvaltain tulleja loukkaavina. Hän toisti Kanadan asettavan vastatulleja tarvittaessa.

Freeland kertoi puhuvansa Yhdysvaltojen kauppapoliittisen edustajan Robert Lighthizerin kanssa sunnuntaina.

Freeland uskoo, että Nafta-sopimus voidaan saada vielä syntymään.

Lue lisää:

G7-maat julkaisivat yhteislausunnon