Politico: Donald Trumpilla on outo tapa repiä lähes kaikki lukemansa paperit – joukko hyväpalkkaisia virkailijoita teippaa niitä kokoon

Kootut paperit toimitetaan Yhdysvaltain kansallisarkistoon, jonka tehtävänä on säilyttää presidentin asiakirjoja.

Donald Trump
Donald Trump työpöytänsä ääressä Air Force One -lentokoneessa.
Donald Trump työpöytänsä ääressä Air Force One -lentokoneessa.David Nakamura / EPA

Yhdysvaltain Washingtonissa työskentelee joukko ihmisiä, joiden tehtävänä on koota presidentti Donald Trumpin repimiä papereita takaisin kasaan. Kokoon teipatut paperit lähetetään Yhdysvaltain kansallisarkistoon säilytettäviksi.

Työtä on paljon, sillä presidentti Trumpilla on tapana repiä lähes kaikki asiakirjat ja muut paperit, jotka hän on käsitellyt. Revityt paperit Trump heittää paperikoriin tai lattialle.

Asiasta kertoo uutissivusto Politico. (siirryt toiseen palveluun) Sen haastattelemien lähteiden mukaan tapa on jatkunut vuosikausia. Ilmeisesti repiminen auttaa Trumpia erottelemaan uudet ja luetut paperit toisistaan.

Avustajat eivät ole yrityksistään huolimatta saaneet presidenttiä lopettamaan repimistä.

Paperinpaloja kerätään Valkoisen talon lattioilta

Erikoinen tapa on tuottanut hankaluuksia presidentin hallinnolle. Sen on lain mukaan arkistoitava käytännössä kaikki kirjeet, asiakirjat ja jopa paperilappuset, joita presidentti koskee. Vain täysin yksityisiksi tulkitut viestit jätetään tallettamatta.

Niinpä avustajat keräävät huolellisesti presidentin repimät paperinpalat toimistosta ja asuinhuoneistosta. Ne toimitetaan koottaviksi Valkoisen talon naapurissa sijaitsevaan hallintorakennukseen.

Siellä huippusalaisella turvaluokituksella toimivat arkistotyöntekijät saavat pöydilleen suuria kasoja paperipaloja ja -silppua.

Arkistotiimissä viime vuoden keväänä työskennellyt Solomon Lartey vertasi Politicolle työtään palapelin kokoamiseen. Tärkein työväline oli läpinäkyvä teippi.

– Etsimme palasia ja teippasimme ne takaisin kasaan. Sitten annoimme ne pomollemme, Lartey kertoi.

Kokoon liimatut paperit lähetettiin Yhdysvaltain kansallisarkistoon, jossa presidentin asiakirjoja säilytetään. Valkoinen talo ei kommentoinut presidentin toimintaa Politicolle.

Teippaajat ovat hyvin palkattuja ammattilaisia

Larteyn mukaan Trump oli repinyt osan papereista vain kahtia, osan taas pieniksi palasiksi. Larteyn mukaan joukossa oli muun muassa lehtileikkeitä ja kirjeitä äänestäjiltä ja kansanedustajilta.

Noin 30 vuoden arkistouran tehnyt Lartey ja hänen entinen kollegansa Reginald Young Jr. sanoivat Politicolle, etteivät olleet koskaan tehneet mitään vastaavaa. Edelliset presidentit olivat hoitaneet arkistoinnin säntillisemmin.

Young ihmetteli, miksi korkeasti koulutettujen arkistotyöntekijöiden oli käytettävä aikaansa paperinpalasten teippaamiseen.

– Tienaamme yli 60 000 dollaria vuodessa, ja meidän pitäisi tehdä paljon tärkeämpiä asioita, Young sanoi.

Lartey ja Young eivät enää työskentele paperien teippaajana, sillä he saivat potkut keväällä. Larteyn ja Youngin mukaan paperien kokoamisesta vastaava tiimi työskentelee yhä entiseen tapaan, joskin pienemmällä kokoonpanolla.

Lue myös:

Yhdysvaltojen Trump saapui Singaporeen tapaamaan Pohjois-Korean Kimiä

Tähän kuvaan kiteytyy suurvaltajohtajien välirikko: Merkel ja Trump tuijottavat toisiaan

G7-kokouksen yllättävä päätös: ensin yksimielisyys, sitten Trumpin raivonpurkaus