Kuusi huippujuttua sunnuntai-iltaan: Takaako eliittilukio menestyksen, hallitus myy valtion omaisuutta ja mies, jota Venäjä ei halua MM-kisoihin

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Viikonloppukooste
ylioppilaita kirkossa
Helsinkiläisessä Ressun lukiossa juhlittiin ylioppilaita kaksi viikkoa sitten. Lukioon pääsemiseen vaadittiin tänä vuonna 9,42 keskiarvo.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Katso, millä keskiarvolla eri lukioihin pääsi – Älä huoli, jos et päässyt eliittilukioon: se ei takaa parempaa ylioppilastodistusta

Tutkimukset osoittavat, että ylioppilasarvosanojen kannalta ei ole suurta merkitystä, missä lukionsa käy. Ylen lukiokone kertoo, millaisella keskiarvolla Suomen lukioiden ovet aukesivat tänä keväänä.

Jyrki Katainen, Alexander Stubb ja Juha Sipilä
Jyrki Katainen, Alexander Stubb ja Juha SipiläYle Uutisgrafiikka

Näin valtio on pistänyt yhteistä omaisuuttamme lihoiksi

Valtion omaisuutta on päätynyt yksityisille tällä viikolla poikkeuksellisen suuri, yli miljardin euron potti, kun valtio on myynyt omistusosuuksian Nesteestä ja Stora-Ensosta. Yle selvitti, miten kahden vaalikauden ja kolmen pääministerin aikana valtion omaisuutta on kaupattu. Kävi ilmi, että Sipilän aikana omistuksia on myyty kuin siimaa, kun taas Stubb ja Katainen jäivät kauaksi jälkeen.

Äiti Xia Yan, poika Wan Le ja isä Wan Qian ovat kotoisin Shanghaista, mutta nyt uusi koti on Ateenassa.
Äiti Xia Yan, poika Wan Le ja isä Wan Qian ovat kotoisin Shanghaista, mutta nyt uusi koti on Ateenassa.Sofia Papastrati

"Poikani ei enää palaa Kiinaan", sanoo Ateenaan kotinsa siirtänyt miljönääri – Kiinalainen raha hurmasi Kreikan ja kääntää Euroopassa muidenkin maiden suuntaa

Kiinasta virtaavat rikkaudet ovat saaneet Kreikan myötäilemään idän jättiläistä. "Meidän on herättävä ilmiöön, jolta olemme sulkeneet silmämme", sanoo eurooppalainen Kiina-tuntija.

Saksalaistoimittaja Hajo Seppelt
Saksalaistoimittaja Hajo Seppelt on paljastanut dokumenteissaan, miten Venäjän valtiollinen dopingohjelma toimi.Stefanie Loos

Tätä miestä Venäjä ei halunnut päästää MM-kisoihin – Yle tapasi saksalaistoimittajan, joka paljasti Venäjän dopingin laajuuden

Saksalaistoimittaja Hajo Seppelt on tehnyt isoja paljastuksia Venäjän dopingohjelmasta. Venäjä eväsi ensin hänen viisuminsa MM-kisoihin, mutta pyörsi päätöksen kritiikin jälkeen. Seppelt ei lähtenyt kisoihin turvallisuussyistä.

Mikael Montonen
Suuressa kansainvälisessä it-yrityksessä palvelupäällikkönä työskentelevä turkulainen Mikael Montonen kokoustaa etänä Helsingin-junassa.Sasha Silvala / Yle

Uusi joustotyö tulee, oletko valmis? Työntekijä johtaa yhä enemmän itseään ja seuraa jaksamistaan – “Lain tarkoitus ei ole pidentää työaikaa”

Turkulainen it-ammattilainen Mikael Montonen painaa töitä usein kahvilassa, junassa ja lentokoneessa. Montonen ei ole harvinaisuus, sillä yhä useamman suomalaisen työnteko ei ole enää sidottu tiettyyn aikaan ja paikkaan. Oletko sinä valmis kalenterisi herraksi? Joustotyön myötä työntekijä johtaa yhä enemmän itseään.

Midnight Hawks.
Pyry Koivunen

Historialliset sotakoneet ja nykyaikaiset taitolentokoneet kiisivät taivaalla Ilmavoimien juhlalentonäytöksessä – katso tästä koko näytös

Ilmavoimat järjesti viikonloppuna valtavan lentonäytöksen satavuotisjuhlansa kunniaksi Tikkakoskella Jyväskylän lähellä. Ylen erikoislähetys seurasi yli kuusituntista näytöstä koko ajan. Tästä jutusta voit katsoa parhaat palat tai vaikka koko lähetyksen.