Maksaisitko maidosta 10 senttiä enemmän, jos lisäys menisi suoraan tuottajalle? – Adressi keräsi 20 000 allekirjoitusta

Moni kuluttaja maksaisi mielellään maidosta hieman enemmän, jos lisähinta menisi suoraan tuottajalle. Valion edustajan mukaan kilpailulainsäädäntö estää tällaisen tukimuodon. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

maito
Lehmä.
Petri Lassheikki / Yle

Ari Hämäläinen Nummelasta perusti nettiadressin maidon lisähinnan puolesta. Hämäläinen ei ole itse maitotilallinen vaan kirjakauppias ja perheenisä. Hän halusi tehdä jotain maitotilojen ahdingon helpottamiseksi. Adressi on luovutettu iltapäivällä kaupan ja meijereiden edustajille.

– Uskon, että adressilla on vaikutusta. En luonut adressia kevyin perustein. Yritän pitää huolta siitä, että asia etenee teollisuuden ja kaupan organisaatioissa, sanoi Ari Hämäläinen Radio Suomen Päivässä.

Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan maidon tuottajahinta oli huhtikuussa keskimäärin lähes 40 senttiä litralta. Keväällä Valio ilmoitti laskevansa maidon tuottajahintaa 2,5 senttiä litralta.

Valion mielestä kilpailulaki estää suoran tuen

Valion kotimarkkinoista vastaava johtaja Elli Siltala sanoo, että kilpailulainsäädännön takia ei voida sopia kaupan kanssa 10 sentin suoraa lisäystä hintoihin tuottajien tukemiseksi. Viime vuonna Valio maksoi tuottajille 39 senttiä maitolitrasta.

– Paras tapa tukea elintarviketuotantoa ja maitotiloja on ostaa suomalaisia tuotteita. Esimerkiksi Suomessa myydystä juustosta puolet on ulkomailta. Jos tämä määrä juustoa tehtäisiin Suomessa, se merkitsisi 700 miljoonaa litraa suomalaisen maitotilayrittäjän maitoa vuodessa, sanoo Elli Siltala.

Kuulijan ääni

Radio Suomen Päivän kuulijat ottivat myös osaa keskusteluun, pitäisikö tuottajille maksaa maidosta 10 senttiä nykyistä enemmän. Jotkut olivat sitä mieltä, että maatalous saa liikaa tukea jo nykyisellään. Suurin osa soittajista halusi maksaa maidon tuottajille nykyistä enemmän, mutta järjestelmä pohditutti.

  • Iivari Itä-Suomesta arveli, että maidontuontannolle käy samoin kuin ammattikalastukselle. – Kalan hinta oli Suomessa liian alhainen ja ammattikalastajat lopettivat kalastuksen. – Ei ole järkeä, että suomalainen maatalous lyödään alas.
  • Yke Savonrannasta on sitä mieltä, että 10 senttiä lisää voisi maksaa. – Maksaahan jengi bensastakin sen, mitä pyydetään.
  • Aatu Kuopiosta sanoo, että jos tilalta saa ostaa suoraan raakamaitoa, hän maksaisi silloin sen, mitä pyydetään.
  • Matti Kannonkoskelta ehdottaa tukimallia, jossa toimitaan ilman teollisuutta, jotta pysytään erossa kilpailulain ongelmista. – Kauppa keräisi rahat, jotka kuluttajat ovat valmiita antamaan ja MTK jakaisi rahan tuottajille.

Adressin aloittanut Ari Hämäläinen korostaa, että kysymys on tahtotilasta. Teollisuus ja kauppa on saatava ymmärtämään, että tuottajat tarvitsevat maitolitrasta nykyistä enemmän.

– Miten tämä toteutetaan, on jokaisen yhtiön oma asia. Uskon, että se pystytään hoitamaan läpinäkyvästi, sanoo Ari Hämäläinen.

Lue lisää:

Valio laskee maidon tuottajahintaa: tilalliselle voi jäädä käteen vain 3 senttiä litralta

Maitotilin lasku leikkaa tuottajaperheen palkasta jopa kolmanneksen