Ei vastuuvapautta Porin aikuislukion rehtorille – selvityksen kohteena myös entinen sivistysjohtaja

Porin aikuislukion rehtorin epäillään ilmoittaneen liian suuria opiskelijamääriä suurempien valtionosuuksien saamiseksi. Kaupungin tarkastusraportin mukaan epäilyt ajoittuvat vuosille 2013–2017.

Pori
Porin lyseo, sisäpiha
Karri Laihonen / Yle

Porin kaupunginvaltuusto ei myöntänyt vastuuvapautta aikuislukion rehtori Anne-Maj Eskeliselle eikä entiselle sivistysjohtaja Jari Leinoselle.

Syy on aikuislukion epäselvät opiskelijamäärät. Kaupungin tilaaman tarkastusraportin mukaan aikuislukion opiskelijamääriä on ilmoitettu liian suuriksi vuosina 2013–2017. Aiempien vuosien määriä ei tutkittu, koska niiden takaisinperintäaika on vanhentunut.

Rehtori allekirjoittaa ilmoitukset

Opiskelijamäärät ilmoitetaan opetushallitukselle valtionosuusrahoituksen perusteeksi. Liian suuret opiskelijamäärät ovat näin ollen tarkoittaneet sitä, että aikuislukio on saanut liian suuria valtionosuuksia.

Tästä aiheutuu Porin kaupungille takaisinmaksuvelvollisuus. Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen arvioi aiemmin, että Pori voi joutua maksamaan jopa kolme miljoonaa euroa valtionosuuksia takaisin.

Ilmoitukset opiskelijamääristä allekirjoittaa rehtori, joka on vastuussa ilmoitettujen tietojen oikeellisuudesta.

Kaupunginhallitus on tehnyt rikosilmoituksen poliisille siitä, onko rehtori syyllistynyt avustuspetokseen tai virkavelvollisuuden rikkomiseen. Selvityksen alla on myös, onko tuolloin rehtorin esimiehenä toiminut entinen sivistysjohtaja syyllistynyt virantoimitusvelvollisuuden rikkomiseen tai tuottamukselliseen virantoimitusvelvollisuuden rikkomiseen.

Lue lisää:

Porin aikuislukion rehtorista tutkintapyyntö poliisille

Porin aikuislukion opiskelijamäärissä epäselvyyksiä – kaupunki aloitti selvityksen