Yhdysvallat asetti uusia Venäjä-pakotteita

Pakotteiden piiriin joutuu viisi venäläisyhtiötä sekä kolme yksityishenkilöä.

Venäjän pakotteet
Yhdysvaltain kongressin rakennuksen kupoli näkyy kahden savupiipun välistä.
Jim Lo Scalzo / EPA

Yhdysvallat on asettanut uusia Venäjän vastaisia pakotteita.

Tänään maanantaina julkaistut pakotteet kohdistuvat viiteen venäläisyhtiöön ja kolmeen venäläiseen yksityishenkilöön. Kaikki kolme yksityishenkilöä työskentelevät johtotasolla yhdessä pakotteiden piiriin joutuneessa yrityksessä.

Pakotteet asettaneen valtionvarainministeriön tiedotteen mukaan pakotteiden syynä on ilkeämielinen verkkokäyttäytyminen eli muun muassa materiaalin ja teknisen tuen tarjoaminen Venäjän turvallisuuspalvelulle FSB:lle (siirryt toiseen palveluun).

Tiedotteessa sanotaan myös, että pakotteiden piiriin joutuvat yritykset ovat tukeneet suoraan Venäjän turvallisuuspalvelua ja vaarantaneet näin Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten turvallisuuden.

Pakotteet jäädyttävät varat, joita yrityksillä tai yksityishenkilöillä saattaa Yhdysvalloissa olla. Lisäksi niillä estätään yhteistyö amerikkalaisyritysten kanssa.

Valtionvarainministeriön mukaan nyt asetetut pakotteet ovat linjassa vajaa vuosi sitten asetettujen pakotteiden kanssa.

Lue myös:

USA asetti uusia pakotteita Venäjälle, Pietarin trollitehdas ja ”Putinin kokki” pakotelistalla

Yhdysvaltain julkaisema "Kremlin puhelinluettelo" tuskin muuttaa Venäjän ja Yhdysvaltain suhteiden tilaa

Lähteet: Reuters, AP