Yhdysvaltain oikeusministeri: Parisuhde- tai jengiväkivalta ei ole enää turvapaikkaperuste

Linjauksen arvioidaan vaikeuttavan erityisesti naisten tilannetta .

siirtolaisuus Yhdysvaltoihin
Jeff Sessions
Yhdysvaltain republikaaninen oikeusministeri Jeff SessionsMichael Reynolds / EPA

Yhdysvallat aikoo edelleen kiristää turvapaikkakäytäntöjään. Kotiväkivallan tai jengien tekemän väkivallan kokeminen ei enää ole riittävä peruste turvapaikan saamiseen, sanoi Yhdysvaltojen oikeusministeri Jeff Sessions maanantaina.

Rajauspäätös kohdistuu erityisesti naisiin. Sessions kumosi aiemman turvapaikkalinjauksen, jonka mukaan parisuhteissaan väkivaltaa kokevat naimisissa olevat naiset voidaan katsoa vainotuksi ryhmäksi.

The Guardianin mukaan (siirryt toiseen palveluun) kyseessä on merkittävä käänne, joka voi vaikuttaa kymmeniin tuhansiin turvapaikanhakijoihin.

Sessions kumosi myönteisen turvapaikkapäätöksen tapauksessa, jossa El Salvadorista kotoisin ollut nainen oli joutunut vuosien ajan puolisonsa pahoinpitelemäksi ja raiskaamaksi, kertoo The New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Lehden mukaan Yhdysvalloissa maahanmuuttoasioista päättävät tuomioistuimet ovat oikeusministeriön alaisuudessa, mikä antaa oikeusministerille mahdollisuuden ottaa tapauksiin kantaa ja muuttaa aiempia päätöksiä.

"Vain viidennes turvapaikanhakijoista täyttää kriteerit"

Oikeusministerin mukaan turvapaikkaa hakevan on todistettava, että häneen kohdistuva vaino johtuu kuulumisesta tiettyyn ihmisryhmään. Ryhmän määritelmä ei voi olla liian lavea tai hajanainen, Sessions sanoi. Vain viidennes turvapaikanhakijoista täyttää kriteerit, ministeri arvioi.

Hänen mukaansa turvapaikkaan ei oikeuta se, että jossakin maassa esimerkiksi väkivaltarikoksiin puututaan huonommin kuin toisissa tai jokin väestöryhmä on muita alttiimpi väkivallalle.

Oikeusministerin päätöksen on jo nähty vaikeuttavan esimerkiksi väkivaltaa pakenevien naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asemaa.

Yhdysvaltojen hallinnon tavoitteena on hillitä merkittävästi Väli-Amerikasta maahan pyrkivien siirtolaisten määrää.