Forssa hankkimaan lainarahaa monitoimikeskuksen toteuttamiseksi

Keskitetty varhaiskavatuksen ja peruskoulutuksen monitoimikeskus on Forssan palveluverkkoratkaisu ainakin 2030-luvulle asti.

Forssa
Forssan kuvataidekoululaisia näyttelyssä
Forssan kuvataidekoululaisia näyttelyssäVille Välimäki / Yle

Forssan kaupunki lähtee etenemään varhaiskasvatuksessa ja peruskoulutuksessa keskitetyn monitoimikeskuksen linjalla.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Tölön ja Kuhalan koulujen sekä kahden päiväkodin, Kurjenpesän ja Taikatuulen yhdistämisen monitoimikeskukseksi äänin 30 puolesta ja 13 vastaan.

Lisäksi Forssan kaupunki ryhtyy välittömästi valmistelemaan hakkeen toteuttamista varten 20 miljoonan euron korkosuojattua lainanhankintaa.

Monitoimikeskusta ovat puolestaan epäilleet monet sosialidemokraatit ja he esittivätkin nykyisten koulujen peruskorjausta Forssassa.