Ilmavoimien juhlalentonäytös tulee olemaan meluisa niin kotieläinten kuin ihmisten kannalta – "Minimissään on hyvä pitää käsiä korvilla"

Viikonlopun tapahtuma aiheuttaa pitkäkestoisempaa melua, sillä koneita nousee ilmaan Tikkakosken kentältä 10 minuutin välein. Yle näyttää lauantaina tapahtuman suorana.

ilmavoimat
Boeing F/A-18 C/D Hornet.
Suomen Ilmavoimien Boeing F/A-18 C/D Hornet on yksi juhlalentonäytöksessä esiintyvistä koneista. Nykyaikaisista koneista lähtee enemmän ääntä kuin vanhemmista koneista, sillä tehot ovat kasvaneet.Puolustusvoimat

Suomen Ilmavoimat täyttää 100 vuotta tänä vuonna, minkä johdosta tulevana viikonloppuna 16.–17. kesäkuuta järjestetään Ilmavoimat 100 vuotta -juhlalentonäytös (siirryt toiseen palveluun) Tikkakoskella Jyväskylässä.

Tapahtumassa on tiedossa muun muassa monenlaisia lentonäytöksiä, joten melua on pidemmän aikaa kuin tavallisesti Tikkakoskella ja sen läheisyydessä. Tämän vuoksi tapahtuma-alueelle ei saa tuoda lemmikkieläimiä. Lisäksi lähistöllä sijaitsevia maatiloja pyydetään varautumaan siihen, että tuotantoeläimet saattavat olla rauhattomia melun vuoksi.

– Kotieläimet on syytä pitää suojissa ja kytkettyinä, olipa eläin sitten vaikkapa koira, hevonen tai lehmä. Koneista aiheutuva melu on samaa melua kuin normaalistikin, mutta nyt ilmaan noustaan 10 minuutin välein, sanoo tapahtumajohtaja Jarmo Majapuro.

Koneita saapuu Tikkakoskelle huomisesta lähtien, mutta niistä ei synny valtavaa määrää melua. Perjantaina näytöstä harjoitellaan, mutta silloin koneet eivät nouse niin tiheästi ilmaan kuin tapahtumapäivinä lauantaina ja sunnuntaina.

Majapuro neuvoo tapahtumaan tulevia ottamaan kuulosuojaimia mukaan. Alueellakin niitä on tarjolla sekä myynnissä.

– Minimissään on hyvä pitää käsiä korvilla, sillä melu on haitallista, eikä sitä pidä paljain korvin kuunnella pitkään.

Ratsukko.
Riika Raitio / Yle

Tikkakosken kentän läheisyydessä ratsastuskoulua pitävä Auli Lamers kertoo, että tallin hevoset ovat onneksi tottuneet koneista lähtevään meluun eivätkä juuri siihen reagoi. Tilan yli menee koneita päivittäin.

– Ratsastuskoulutoiminnalle melusta on jonkin verran häiriötä, sillä kun kone lentää kentän yli, kukaan ei kuule opettajan ääntä. Jos silloin joku hevosista pillastuisi, en pystyisi neuvomaan oppilaita. Mutta hevosemme eivät melusta välitä, vaikka uudet tulokkaat saattavat olla säikympiä aluksi. Jos ratsastaja pysyy rauhallisena, hevonenkin on rauhallisempi.

Ratsastuskoululla ei tehdä erikoisjärjestelyitä juhlalentonäytöksen vuoksi. Hevoset laitetaan ulos normaaliin tapaan, sillä Lamersin mukaan kolme päivää tallissa stressaisi niitä enemmän kuin koneista lähtevä melu.

Yle välittää tunnelmat Tikkakoskelta

Ilmavoimat 100 vuotta -juhlalentonäytös näkyy Ylen eri välineissä lauantaina, jolloin näytös välitetään suorana kokonaisuudessaan Areenassa kello 12–18.40. Lisäksi osa näytöksestä televisioidaan Yle TV1:llä kello 12–13.43. Tapahtumasta on luvassa lauantaina Ylen verkkosivuille kuvagalleria, missä esitellään eri koneita.

Lentonäytöksen ennakkotunnelmia saatiin jo viime lauantaina, kun Radio Suomen Kesävieraana oli taitolento-osasto Midnight Hawksin johtaja, lentoupseeri Marc Fuss. Hänen tarinansa löytyy myös Ylen verkkosivuilta. Lisäksi Tikkakosken lentokentän valmistautumisesta näytökseen raportoitiin suorana Aamu-tv:ssä tänään tiistaina.

Historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta taivaalla

Ilmavoimat 100 vuotta -juhlalentonäytöksessä on tarjolla runsaasti erilaista ohjelmaa. Lauantaina avajaisissa nähdään Flying Finns -haaste (siirryt toiseen palveluun) (Ilmavoimat), kun AKK:n autourheilutähdet Valtteri Bottas ja Kalle Rovanperä kohtaavat Hawkien kyydissä.

Sekä lauantaina että sunnuntaina teemanäytökset ovat samat. Ensimmäisessä näytöksessä esitellään Ilmavoimien historiaa eli taivaalle nousevat muun muassa Fokker D.VII, Stieglitz, Viima ja Gloster Gauntlet.

Toisessa näytöksessä teemana on nykyisyys, joten esittelyssä ovat esimerkiksi MiG-15, Saab J35 Draken ja Pilatus PC-12 NG. Lisäksi Ilmavoimien taitolento-osasto Midnight Hawks esiintyy.

Kolmas näytös on tulevaisuuteen katsova. Ilmavoimat on ostamassa (siirryt toiseen palveluun) (Puolustusministeriö) koneita nykyisten F/A-18 C/D Hornetien tilalle, ja tässä vaiheessa tarjouskilpailussa mukana on vielä viisi eri konevalmistajaa. Niistä neljän koneet nähdään taivaalla, tosin Boeingilta ja Saabilta eri versiot kuin tarjouskilpailussa olevat. Lockheed Martin F-35 ei nähdä taivaalla, mutta se on mukana maanäyttelyssä.

Tuulilippu Tikkakosken lentokentällä.
Riika Raitio / Yle

Juhlalentonäytös tulee näkymään tieliikenteessä niin lauantaina kuin sunnuntaina, sillä paikan päälle odotetaan kahden päivän aikana kaikkiaan 30 000 katsojaa. Ilmatieteen laitoksen sääennuste lupaa tällä hetkellä yleisön ja tapahtuman kannalta hyvää, sillä molemmille päiville on luvassa lämpöä eikä sateita ole luvassa.

– Lentonäytöksiä harvoin keskeytetään sään takia kokonaan, mutta tuuli ja sateet saattavat aiheuttaa viivästyksiä. Tuuli on kaikista pahin, silloin lentokoneet eivät nouse ilmaan, sanoo lentonäytöksen johtaja Arto Kupiainen.