Ärsyttääkö, että hinnat ovat näkyvillä huonosti? – Huomauta ensin yrittäjälle ja sen jälkeen kuluttajaviranomaiselle

Epäselvistä hintamerkinnöistä yleisempiä ovat kilo-, litra- ja metrihintojen puuttuminen sekä hinnastojen puuttuminen palveluyritysten näyteikkunoista. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

talous
Alennusmyynti vaatekaupassa.
Tutkimusten mukaan kuluttajat pitävät selkeitä hintamerkintöjä tärkeinä. Kuluttajien mielestä selkeät merkinnät helpottavat hintojen vertailua..Petri Ukura / Yle

Perhe poikkesi turkulaiseen kameraliikkeeseen katsomaan järjestelmäkameraa 13-vuotiaalle pojalleen. Heitä kohtasi kumma näky. Kamerat olivat lasivitriinien takana ja niiden hintoja ei ollut näkyvillä missään: ei kameroissa, eikä vitriinien reunoissa. Myyjä availi vitriinit, että perhe pääsisi tutustumaan valikoimaan tarkemmin. Kun perhe kyseli kameroiden hintoja, täytyi myyjän turvautua kännykkäänsä, ja etsiä hinnat liikkeen verkkokaupan sivuilta. Myöskään liikkeen muuhun tarjontaan, lähinnä kameratarvikkeisiin, ei hintoja ollut merkitty.

Tarkastaja Antti Manninen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta sanoo törmänneensä vastaaviin tapauksiin juuri kalliita tavaroita myyvien liikkeiden kanssa. Esimerkiksi kultasepänliikkeet eivät haluaisi laittaa todella kalliiden tuotteidensa hintoja näkyviin, vaikkapa näyteikkunaan, koska pelkäävät ryöstöjä.

Säädökset eivät kuitenkaan nykyään tunne poikkeuksia. Kaikkien, myös kamera- ja kultasepänliikkeiden, on laitettava hinnat näkyviin sekä myymälässä että näyteikkunassa.

Isoilla ketjuilla hintamerkinnät pääosin kunnossa

Ylitarkastaja Risto Pennanen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta kertoo, että isojen kauppaketjujen, esimerkiksi Keskon ja S-ryhmän, liikkeissä hintojen merkintä on keskimäärin hyvällä tolalla.

– Eniten ilmoituksia puutteellisista hintamerkinnöistä tulee kaupoista, jotka eivät kuulu mihinkään ketjuun, ylitarkastaja Pennanen kertoo.

Moni kuluttaja haluaa nähdä esimerkiksi ruokakaupan hyllyn reunassa myyntihinnan lisäksi myös tuotteen litra- tai kilohinnan.
Julia Sieppi / Yle

– Myös torikaupassa voi olla puutteita hintamerkinnöissä. Ja näin kesäisin markettien edustoille ja käytäviin ilmestyvien marjojen ja vihannesten myyjien hintamerkinnät eivät aina täytä vaatimuksia.

Eniten ongelmia on yksikköhintojen eli litra- ja kilohintojen puuttumisena. Kuluttajat kokevat yksikköhinnat tärkeiksi, koska ne mahdollistavat hintojen vertailun.

Palveluhinnastojen oltava näkyvillä myös liikkeen ulkopuolella

Lakimies Kristiina Vainio kilpailu- ja kuluttajavirastosta sanoo, että kivijalkaliikkeissä ongelmat hintamerkinnöissä ovat selvästi vähentyneet.

– Enemmän hintoja puuttuu näyteikkunoissa olevista tavaroista, mutta myymälässä sisällä tavaroiden hintamerkinnät ovat yleensä kunnossa.

Näyteikkunassa kaksi mallinukkea puettuna värikkäisiin vaatteisiin
Yle / Mari Vesanummi

Yleisempää kuitenkin on, että palveluja myyvien yritysten palveluhinnastot puuttuvat näyteikkunasta.

– Monesti, kun valvova viranomainen huomauttaa puutteesta, niin yrittäjä kertoo, että hänelle ei ole juolahtanut mielee laittaa hinnastoa ikkunaan, Vainio kuluttajavirastosta kertoo. Usein kyse on siis tietämättömyydestä..

Laki palveluiden markkinoinnista edellyttää kuitenkin hintamerkintöjä monilta aloilta, esimerkiksi parturit ja kampaamot, eläinlääkärit, autokoulut, ajoneuvon katsastus, muutto- ja autonvuokraus, rakennusala, laitteistojen asennus- ja huolto sekä kiinteistön- ja vuokrahuoneiston välitys. Vastaavia aloja ovat myös laki- ja asianajotoimistot, matkailuala mukaan lukien matkatoimistot, majoitus- ja ravitsemisala, urheilukeskukset, huvipuistot, koulutus, ja siivous.