Turkki: Suuri sotilasoperaatio Irakissa

Turkin johto kiistää, että uutiset sotilasoperaatiosta liittyisivät ensi viikolla pidettäviin presidentin- ja parlamenttivaaleihin.

Turkki
Kartta
Yle Uutisgrafiikka

Turkki sanoo käynnistäneensä laajan sotilasoperaation Irakin pohjoisosassa. Operaation tarkoituksena on estää Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n terroritoiminta.

Turkin armeija sanoo tunkeutuneensa 30 kilometrin syvyyteen Irakin alueelle. Ilmaiskuissa on tuhottu 12 PKK:n kohdetta, Turkin asevoimat kertoo. Kohteiden kerrotaan olleen asevarastoja ja muita suojapaikkoja.

Operaation kerrotaan keskittyvän Qandilin vuoristoalueelle, lähelle Iranin rajaa, missä PKK:lla on päämaja.

Turkin armeija kertoo "neutralisoineensa" 34 kurditaistelijaa. "Neutralisoinnilla" armeija on yleensä tarkoittanut surmaamista, haavoittamista tai vangitsemista.

Tapahtumista on vaikea saada puolueetonta tietoa. Ei esimerkiksi ole tietoa, käydäänkö Pohjois-Irakissa maataisteluita, vai tyytyvätkö Turkin joukot vain ilmaiskuihin.

Turkin armeijalla on ollut toimintaa Irakin maaperällä jo vuosia. Tämän vuoden alkupuolella Turkki perusti Irakin alueelle toistakymmentä tukikohtaa.

Irakin hallitus on kritisoinut turkkilaisjoukkojen läsnäoloa Irakissa, mutta Irakilla ei ole juuri keinoja estää sitä. Irak on myös antanut hyväksyntänsä ainakin yhden tukikohdan perustamiseen. Turkin puolustusministeri Nurettin Canikli sanoo, että Irakin hallitus hyväksyy täysin Turkin toimet.

Turkin mukaan joukot pysyvät Irakissa niin kauan kunnes PKK on tehty vaarattomaksi. Vastaavia ilmoituksia on tosin kuultu monta kertaa aiemminkin.

Turkissa järjestetään presidentin- ja parlamenttivaalit 24. kesäkuuta. Irakin pääministeri Haider al-Abadi sanoi viime viikolla Turkin hallituksen käynnistäneen sotatoimien avulla kansallismielisen kampanjan voittaakseen vaalit. Puolustusministeri Canikli kiisti nämä väitteet.

Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin mukaan operaation tarkoituksena on "kuivattaa terrorin suo Qandilissa".

Lähteet: Reuters, AP