Miltä sisällissodan viha ja pelko kuulostavat sata vuotta myöhemmin? Kuuntele 1918 Äänien kirjaa Yle Areenasta

Yle Areenasta löytyy yhdeksänosainen, dramatisoitu dokumenttisarja sisällissodan tapahtumista. Aidot tarinat ja moderni äänimaisema tuovat ihmiskohtalot iholle.

Suomen sisällissota
Äänien kirja.
Yhdeksänosainen dokumenttisarja on kuunneltavissa Yle Areenassa sekä Yle Puheessa.Yle / Tuuli Laukkanen

Sisällissodan muistot kirvoittavat yhä uusia historiateoksia. Yle Areenassa julkaistussa 1918 Äänien kirja -podcast-sarjassa käydään sadan vuoden takaista historiaa läpi rikkaan äänimaiseman kautta.

Yhdeksänosainen dramatisoitu dokumenttisarja on Tapani Ripatin ja Heikki Kiseleffin toimittama. Sarjassa puhuvat sodan kokeneet ihmiset ja tekstien tulkitsijoina toimivat Lahden Ainonpuiston teatterin ja Ristiinan kesäteatterin näyttelijät.

Kuuntele 1918 Äänien kirjaa täältä. Sarjaa voi seurata myös Yle Puheesta 15.6. alkaen perjantaisin klo 14 Nosto-ohjelmassa.

Tapani Ripatilla oli historialliset tarinat ja Heikki Kiseleffillä mielikuva siitä, miltä sata vuotta sitten tapahtunut voisi kuulostaa nykyajan ääninä ja musiikkina.

– Kaikkihan on kerrottu ja kaikki tietävät, mikä on lopputulos. Mutta tässä koetaan ääniä, tämä on benji-hyppy historiaan, kuvailee Ripatti.

Sarjassa autenttiset tapahtumat ja aidot kokemukset on yhdistetty esimerkiksi hevisoundeihin ja moderniin ambient-tunnelmaan.

– Tämä ei ole radioteatteria, eikä tämä ole perinteinen radiosarja. Tämä on sellaista, mitä ei ole aiemmin tehty, jatkaa Kiseleff.

Sodan lihamylly jauhaa

Ripatilla oli käsissään valtava määrä dokumentaarisia tekstejä ja myös sodasta selviytyneiden haastatteluja.

Dokumenttisarjassa sodassa lausuttuja sanoja ja kirjoitettuja viestejä tulkitsee Lahden Ainonpuiston teatterin ja Ristiinan nuorisoseuran näyttelijöitä. He puhuvat ihmisyytensä sodassa säilyttäneiden Verna Warénin, Anna Uskalin, Raimo Laaksosen, Kaarlo Salmenkiven ja Toimi Sunellin suulla.

Sarjassa on mukana myös Tyyne Arposen, Lauri Mankin, Lauri Hämäläisen, Hilkka Vikmanin, Sulo Selkälän, Tapio Rantalan, Aarne Lehtisen ja Eino Mäkisen kokemuksia vuoden 1918 tapahtumista.

– Mä en ole mikään teatteriohjaaja, joten tekstin siirtäminen sopivalta kuulostavaksi suulliseksi ilmaisuksi oli aika kinkkinen juttu, Ripatti myöntää.

Heikki Kiseleff ja Tapani Ripatti.
Heikki Kiseleff ja Tapani Ripatti ovat toimittajakollegoita vuosien takaa.Päivi Kuisma / Yle

Selkärankaa teksteille ja toisaalta uusia ovia kuulijalle avaa Heikki Kiseleffin suunnittelemat modernit äänet.

– Äänimaisemassa jyrisee kone, joka jauhaa ihmisten tarinoita ja ikään kuin ihmisten lihaa, kuvailee Yleisradion toimittajana Lahdessa työskentelevä Kiseleff.

Äänillä on haettu sarjaan dramatiikkaa ja tunnetta.

– Mukana on ääniä, jotka ovat oikeasti sadan vuoden takaa, kuten Maxim-konekiväärin ääni. Meillä on ihmisten ääniä, jotka ovat oikeasti eläneet vuonna 1918. Sitten on taas nyt toukokuussa nauhoitettu joutsenen ääni ja tämän päivän nuoria puhumassa, selittää Ripatti.

Sarja sopii kouluille historiapaketiksi

Tekijät toivovat monenlaisten kuulijoiden löytävän sarjan, joka on tunnepitoinen matka vuoden 1918 tapahtumiin.

– Tämä voi olla terapeuttinen tapa purkaa omaa suhtautumistaan vuoteen 1918. Toisaalta tämä on kätevä historiapaketti esimerkiksi kouluja varten, pohtii Kiseleff.

Yhteisen sävelen löytyminen on edellyttänyt tekijäkaksikolta aivan perusasioihin menemistä, kuten sen ymmärtämistä, mitä on toista kunnioittava keskustelu. Yhdessä miehet filosoivat ”mustuudesta”, joka osin salakavalasti ja osin kouriintuntuvasti on vyörynyt Suomeen.

– Meillä on yhä oppimista siitä, mitä tarkoittaa kunnioittava keskustelu. Olisi tärkeää kysyä miksi. Se auttaisi menemään keskustelussa aikaisempaa syvemmälle. Pitää ymmärtää eriarvoistumisen, syrjäytymisen, väkivallan ja vihapuheiden merkitys, Ripatti painottaa.

Sarjan tekijät ovat tyytyväisiä, että sadan vuoden takaista tragediaa on käsitelty pitkin kuluvaa vuotta monipuolisesti ja myös nykyisyyteen peilaten. Mutta yksi, iso ja edelleen käsittelemättä oleva asia on Ripatin mukaan nimettömät haudat ja muistomerkit.

– Jokaisen vainajan, olipa hän ollut kummalla puolen rintamaa tahansa tai puolueeton, tulisi saada nimi johonkin muistokiveen.