Venäjä-tutkija lavastetusta toimittajan murhasta: Venäjä toimii entistä uskaliaammin ja suoraviivaisemmin

Mitä Suomessa voisi käydä, jos täällä toimittaisiin hyvin toisin kuin Venäjä tai sen sotilastiedustelu haluavat, pohtii dosentti ja Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori Arto Luukkanen Helsingin yliopistosta.

Venäjän tiedusteluorganisaatiot
Arto Luukkanen.
Yle

Venäjä ja sen sotilastiedustelu GRU toimivat tällä hetkellä entistä uskaliaammin ja suoraviivaisemmin, jos he haluavat päästä eroon pettureiksi katsomistaan henkilöistä, arvioi dosentti ja Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori Arto Luukkanen Helsingin yliopistosta.

– Viime vuoden alusta on tapahtunut suuri joukko selittämättömiä ja aika hyvinkin selitettyjä kuolemantapauksia, joissa Venäjän vastustajat eli ukrainalaiset poliitikot ja Ukrainan turvallisuuspalvelun upseerit on tapettu, Luukkanen sanoi keskiviikkona Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Ukrainan viranomaiset kertoivat pari viikkoa sitten, että Vladimir Putinin arvostelijana tunnettu 41-vuotias toimittaja Arkadi Babtšenko oli ammuttu kuoliaaksi asunnossaan Kiovassa ja että hänen vaimonsa oli löytänyt miehensä verilammikosta.

Seuraavana päivänä Babtšenko ilmestyi televisiolähetykseen, jossa Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoi kuoleman olleen lavastus. Hänen kerrottiin paenneen Venäjältä Ukrainaan yli vuosi sitten, koska hän pelkäsi turvallisuutensa puolesta.

Ajatusleikki: mitä jos näin kävisi Suomessa?

Luukkanen on ajatusleikkinä pohtinut sitä, voisiko jotain tällaista tapahtua Suomessa, jos täällä toimittaisiin hyvin toisin kuin Venäjä tai GRU haluaisivat.

Hypoteettiseksi tilanteeksi Luukkanen poimii tilanteen, jossa Suomen valtio sanoo haluavansa Naton jäseneksi ja haluavansa asiasta kansanäänestyksen.

Ei tällä kannata pelotella, mutta tuoda tällaisena mahdollisuutena esiin.

Arto Luukkanen

– Tämä on sen verran ison kertaluokan asia ja poliittisesti tärkeä, että jos Ukrainassa on tapahtunut näin, niin voihan ajatella, että Suomessakin Natoa puolustavat poliitikot joutuvat ikäviin auto-onnettomuuksiin tai liukastuvat saippuaan. Toimittajat, jotka ovat kovasti Naton puolella joutuvat ihan oikeaan, ilmeiseen hengenvaaraan, Luukkanen pohtii.

– Tämä on sellainen asia, että ei tällä kannata pelotella, mutta tuoda tällaisena mahdollisuutena esiin. Maailma ei ole aina niin mukava ja kiva kuin mihin olemme Suomessa tottuneet, hän jatkaa.

Jos GRU haluaisi toimia Suomessa, tavoitteena ei olisi jonkun tietyn henkilön hiljentäminen.

– Mikä tällaisissa operaatioissa on tärkeää, ei ole suinkaan se, että hiljennän jonkun poliitikon vaan terrorin ja pelon aikaansaaminen. Sen avulla pystytään ohjaamaan ihmisiä ikään kuin järkevälle tielle, että "älkää nyt tehkö näin, tämä on typerää". Ihmiset saadaan ymmärtämään, että kas – näin voi käydä, jos et ajattele oikein, Luukkanen sanoo.

Lue lisää:

Toimittaja Babtšenko sanoo suostuneensa "omaan murhaansa" – Lavastuksessa käytettiin sian verta ja meikkaajaa

Analyysi: Hän elää – mutta kenen laariin Babtšenkon kuolema ja ylösnousemus satavat?