Yle testasi Turussa: Kaupunkikeskustan alhaisempi nopeusrajoitus ei hidasta liikennettä – 30 km/t oli jopa nopeampi kuin 40 km/t

Nopeusrajoituksen alentamista vastustavat Turun valtuutetut pelkäävät liikenteen hidastuvan. Ylen testin mukaan syytä pelkoon ei ainakaan ydinkeskustassa ole.

nopeusrajoitukset
Testasimme: Miten nopeusrajoituksen laskeminen vaikuttaisi Turun keskustassa?
Testasimme: Miten nopeusrajoituksen laskeminen vaikuttaisi Turun keskustassa?

Kaupunkikeskustan nopeusrajoitukset ovat viimeisimpänä puhuttaneet Turussa. Sekä vihreät (siirryt toiseen palveluun) että vasemmistoliitto (siirryt toiseen palveluun) ovat ehdottaneet nopeusrajoituksen alentamista 30 kilometriin tunnissa.

Nopeusrajoituksia on kiristetty muidenkin kaupunkien keskustoissa. Helsinki pudotti ensimmäisenä kaupunkina (siirryt toiseen palveluun) Suomessa nopeutta 30 kilometriin tunnissa keskustan tietyillä osuuksilla jo vuonna 2004. Tämän vuoden huhtikuussa Helsingin kaupunginhallitus päätti, että kaikkien asuinalueiden tonttikatujen nopeusrajoitus laskee 30 kilometriin tunnissa.

Liikenneturva on jo vuosia tuonut esiin, miten taajama-alueiden perusnopeuden lasku lisää suojateiden turvallisuutta (siirryt toiseen palveluun) ja pudottaa onnettomuusmääriä. Kolmenkympin rajoituksia keskustojen tontti- ja kauppakaduille suositellaan myös Liikenneviraston nopeusrajoitusten asettamisohjeissa. (siirryt toiseen palveluun)

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen kertoo, että Helsingistä on saatu hyviä kokemuksia kolmenkympin rajoituksesta keskusta-alueella.

– Onnettomuuksien määrä on laskenut noin viidenneksen, mikä on merkittävä määrä.

Yle kysyi Turun valtuutettujen kantaa

Yle kysyi Turun kaupunginvaltuutetuilta, mitä mieltä he ovat ydinkeskustan nopeusrajoituksen laskemisesta 30 kilometriin tunnissa. Kyselyyn vastasi 2/3 valtuutetuista eli 45 henkilöä.

Valtaosa vastanneista valtuutetuista suhtautuu myönteisesti esitykseen, että Turun keskusta-alueen yleistä nopeusrajoitusta tiukennetaan. 64 prosenttia vastanneista laskisi rajoituksen kolmeenkymppiin. Neljännes vastanneista pitäisi rajoituksen ennallaan. 11 prosenttia vastanneista ei osannut kertoa kantaansa.

Kannattajat vetoavat turvallisuuteen, vastustajat sujuvuuteen

Kolmenkympin rajoitusta kannattavat Turun valtuutetut perustelevat kantaansa lisääntyvällä turvallisuudella, vähenevällä melulla ja paremmalla ilmanlaadulla. He uskovat alempien nopeusrajoitusten lisäävän myös keskustan vetovoimaa ja viihtyisyyttä.

Vastustajat pelkäävät autoilun hankaloituvan ja matkanteon hidastuvan. Lisäksi monen mielestä nopeusrajoitukset eivät vaikuta yksittäisten kaaharien ajotapaan. Myös nopeusvalvonnan uskotaan olevan hankalaa.

Matka-aika riippuu liikennevaloista

Yle testasi Turun keskustassa ajamista sekä nykyisen että ehdotetun rajoituksen mukaan. Halusimme kokeilla, miten nopeusrajoituksen pudottaminen 30 kilometriin tunnissa vaikuttaisi ydinkeskustan autoiluun.

Kiersimme keskustassa parin kilometrin lenkkiä. Ensin viisi kierrosta alle kolmeakymppiä, ja sitten viisi kierrosta nykyisellä neljänkympin rajoituksella. Testi ajettiin puolenpäivän aikoihin, jolloin liikennettä oli runsaasti mutta ei jonoksi asti.

Auto oli 1,6-litrainen, bensiinikäyttöinen ja manuaalivaihteinen. Tulokset saatiin auton ajotietokoneesta ja GPS:stä.

Viisi kierrosta enintään 30 km/t sujui nopeammin kuin viisi kierrosta enintään 40 km/t. Testirinkien keskinopeus kertoo, että jarrutuksia ja pysähdyksiä tuli paljon. Matka ei siis sujunut yhtään nopeammin, vaikka välillä polkaistiin nopeus neljäänkymppiin. Silloin vain päätyi nopeammin odottamaan valojen vaihtumista vihreäksi.

Mittasimme myös auton keskikulutuksen. Tuloksessa hitaammin ajaminen säästi polttoainetta. Keskikulutus nousi selvästi, kun punaisten valojen välillä kiihdytti neljäänkymppiin.

Ainakaan tämän testin perusteella matka-ajat eivät juurikaan muutu, vaikka nopeusrajoitusta alennettaisiinkin. Enemmän etenemiseen vaikuttavat liikennevalot, joiden tahtiin liikenne joka tapauksessa etenee.