Helsingin Herttoniemen hyppyrimäkiturmasta tuomio: Sakkorangaistukset liikuntaviraston työntekijöille ja yhdistyksen vastuuhenkilöille

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vastaajat kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksista sakkorangaistuksiin nuorten törmättyä vaijeriin Herttoniemen hyppyrimäessä

Kotimaa
Herttoniemen hyppyrimäki aidataan.
Herttoniemen hyppyrimäki aidattiin tapaturman jälkeen.Yle

Käräjäoikeus on antanut päätöksensä vuonna 2015 tapahtuneessa Helsingin Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa. Oikeus tuomitsi vastaajat sakkorangaistuksiin.

Kolme Helsingin kaupungin liikuntaviraston virkamiestä tai työntekijää ja kaksi Helsingin mäkihyppääjät ry:n vastuuhenkilöä olivat laiminlyöneet velvollisuutensa huolehtia siitä, että Herttoniemen ison hyppyrimäen alastulorinteeseen asennetut vaijerit eivät aiheuta vaaraa alueella oleskeleville.

Vastaajien vastuulla oli ollut huolehtia siitä, että hyppyrimäkeen asennetut teräsvaijerit eivät aiheuta vaaraa myöskään alueella liikkuville sivullisille.

Vastaajat olisivat voineet estää vaijeriin laskemisen eri tavoin, esimerkiksi poistamalla vaijerit. Jos vaijereiden käyttöä pidettiin välttämättöminä, ne olisi tullut merkitä selvästi, niiden aiheuttamasta vaarasta olisi tullut varoittaa selvästi, tai alueelle pääsy olisi tullut estää.

Vastaajien laiminlyönnin vuoksi alastulorinteeseen poikittain asennettuun vaijeriin oli ollut mahdollista laskea.

Käräjäoikeuden ratkaisu ei ollut yksimielinen. Eriävän mielipiteen mukaan syyte tuli kokonaisuudessaan hylätä, koska asianomistajat olivat omalla varomattomalla menettelyllään myötävaikuttaneet heille aiheutuneisiin seurauksiin, eikä rikosvastuuta siksi olisi syntynyt.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

16-vuotias menehtyi ja kaksi nuorta loukkaantui

Hyppyrimäkiturman surullinen tapahtumaketju eteni seuraavasti: elokuista iltaa viettämässä olleen nuorisojoukon kolme jäsentä sai päähänsä laskea mäkeä Herttoniemen isoimmasta hyppyrimäestä. He eivät kuitenkaan huomanneet, että hyppyrimäkeen oli asennettu kaksi vaijeria. Toinen vaijereista oli sijoitettu mäen päälle ja toinen alastulorinteeseen.

Vaijerien tarkoituksena oli estää ilkivaltaa, ja niihin oli kiinnitetty värikkäitä muovikasseja. Nuoret eivät kuitenkaan pimeässä huomanneet niitä tai mäen päällä olleita varoituskylttejä, vaan laskivat suoraan teräsvaijeriin. Turmassa kuoli 16-vuotias tyttö. Kaksi muuta mäkeä laskenutta nuorta loukkaantui.

Lue lisää:

Herttoniemen hyppyrimäkiturman käsittely alkoi käräjäoikeudessa: 16-vuotias kuoli törmättyään teräsvaijeriin

Viittä epäillään rikoksesta Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa

Helsingin liikuntapäällikkö Herttoniemen onnettomuudesta: "Tällaista ei vahingossakaan saa tapahtua uudestaan"

Poliisi tutkii – tyttö kuoli ja kaksi loukkaantui laskettuaan hyppyrimäessä

Tytön kuoleman aiheuttanutta turmamäkeä aletaan aidata tiistaina – video onnettomuuspaikalta